Hintavertailupalvelu Hintaoppaan data ennustaa tulevasta sunnuntaista kiireisintä yksittäistä päivää joululahjaetsinnöissä. Tulevan joulun hittilahjoiksi povataan erityisesti pizzauuneja, herätysvaloja, PS5-pelejä ja hierontalaitteita. Kuluttajatutkimuksen* mukaan yleisin joululahjoihin käytettävä rahamäärä on 50–100 euroa tai 101–200 euroa.
Jos viime vuosien trendit pitävät paikkaansa, sunnuntai 12. joulukuuta on tänä vuonna kiireisin yksittäinen ostospäivä joululahjakaupoilla. Viime vuonna kyseinen sunnuntai, eli 13. joulukuuta kaksi viikkoa ennen jouluaattoa, oli Hintaoppaassa selkeästi suosituin päivä joululahjojen etsinnässä. Toiseksi kiireisin päivä oli maanantai 14. joulukuuta, eli suomalaisten suurin ostoryntäys näyttäisi tapahtuvan noin 10 päivää ennen jouluaattoa.
Hintaopas selvitti myös suomalaisten kulutussuunnitelmia. Tutkimuksesta käy ilmi, että yleisin joululahjoihin käytettävä rahamäärä on 50–100 euroa (21 prosenttia vastaajista) tai 101–200 euroa (20 prosenttia). 8 prosenttia tutkimukseen vastanneista ei aio ostaa ollenkaan joululahjoja, ja 10 prosenttia käyttää niihin vähemmän kuin 50 euroa. 5 prosenttia vastaajista aikoo käyttää lahjahankintoihin yli 500 euroa.
Suosikkilahjan hinnassa voi säästää jopa puolet
Yksi joulun lahjasuosikeista ovat pizzauunit, joiden suosio on kasvanut jopa 458 prosenttia kuluneena marraskuuna viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Uunien suosio on kasvanut tasaisesti korona-aikana, kun aikaa on vietetty kotona ja yhä useampi on innostunut varustelemaan keittiötään uusilla kokkausratkaisuilla. Uuneista suosituimpia ovat Oonin eri mallit, ykkösenä Ooni Koda -malli, jonka saa nyt edullisimmillaan 279,95 euron hintaan kun kalleimmassa kaupassa siitä saa maksaa jopa 462 euroa.
Toinen loppuvuoden suosikkikategorioista on herätyskellot, etenkin herätysvalot, joiden avulla aamuherätykset kaamoksen keskellä ovat astetta helpompia. Herätysvaloista suosituin on tällä hetkellä Philips Somneo Wake-Up Light HF3672 -malli, joka on jo päässyt loppumaan useista kaupoista. Mallissa on keltainen, valkoinen tai oranssi valovaihtoehto, radio sekä valaistu kellotaulu. Herätysvalojen hinnoissa voi säästää useampia kymppejä, kun vertailee eri kauppojen hintaerot ennen lahjan hankintaa.
Myös PlayStation 5 -pelejä hankintaan pukinkonttiin. Kaikista suosituin peli juuri nyt on Battlefield 2042, toisella sijalla NHL 22 ja kolmannella sijalla Ghost of Tsushima Director’s Cut. Pelien hinnoissa on merkittäviä kauppakohtaisia hintaeroja: esimerkiksi Battlefield 2042 -pelin hinta vaihtelee 44,95 eurosta aina 79,90 euroon saakka.
Hauska ja hyödyllinen, jo pari vuotta suosiossa ollut lahjaidea on lihashuoltovasara, joka on nopea keino helpottaa lihasten kireyttä, jäykkyyttä ja kipua. Lihashuoltovasaraa voi hyödyntää sekä lämmittelyssä että liikunnasta palautumisessa. Eri malleista eniten kiinnostaa nyt Hyperice HyperVolt -vasara, jonka saa edullisimmillaan noin 350 euron hintaan. Edullisemmista malleista yksi suosittu vaihtoehto on Gymstick Massage Gun, jonka hinta on edullisimmillaan 78,37 euroa.
Hintojen vertailu sekä varastovahdin asettaminen onnistuvat ilmaisessa Hintaopas-sovelluksessa, joka on saatavilla sekä Apple- että Android-puhelimille. Hintaopas listaa yli 1000 Suomessa toimivan verkkokaupan hinnat ja vertailee ne puolueettomasti halvimmasta kalliimpaan.
Hinnat on tarkistettu 9. joulukuuta 2021.
Hintaopas ennustaa: joulun 2021 suosituimmat tuotekategoriat**
- Pizzauunit +458%
- Herätyskellot +289%, erityisesti wake-up light -herätyskellot
- PS5-pelit +274%
- Hierontalaitteet +174%, erityisesti lihashuoltovasarat
- Sähköpotkulaudat +127%
- Espressokoneet +94%
- Ilmankostuttimet +91%
- Hiustenkuivaajat +91%
- Peitot +87%, erityisesti painopeitot
- Lautapelit +66%
- Seksilelut +48%
* Tutkimus toteutettiin Bilendin hallinnoimassa M3 Panelissa 11.10.–14.10.2021. Verkkokyselyyn vastasi 1000 18–75-vuotiasta suomalaista ja otos kiintiöitiin kansallisesti edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinpaikan mukaan
** Tuotekategoriat, joiden suosio on noussut eniten marraskuussa 2021 viime vuoden vuoden marraskuuhun verrattuna. Prosenttiluku kertoo, kuinka paljon suosio on noussut.
Seuraa Teknavia sosiaalisessa mediassa! Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja YouTubesta