Odotukset täysin itseajavien autojen osalta heikentyneet - Fordin ja Volkswagenin miljardeilla rahoittama Argo AI lopettaa toimintansa

Itseajavista autoista ei ole tullut laajamittaista todellisuutta niin nopeasti kuin vielä esimerkiksi viisi vuotta sitten kuviteltiin.

Nyt yhdeltä osin itseajavien autojen kehittämisen kanssa on jälleen päätetty luovuttaa, sillä Fordin ja Volkswagen-ryhmän tukema, vuonna 2016 perustettu autonomisia ajoneuvoja kehittänyt Argo AI -startup-yhtiö lopettaa toimintansa. Asiasta raportoi lähteisiinsä perustuen ensimmäisenä TechCrunch.

Tiettävästi Argo AI epäonnistui löytämään lisää sijoittajia, eivätkä Ford ja Volkswagen nähneet sitä mittavien lisäpanostusten arvoiseksi. Osia Argo AI:n toiminnasta on kuitenkin tarkoitus sulauttaa osaksi Fordia ja Volkswagenia.

Argo AI:hin oli ehditty sijoittaa miljardeja dollareja ja sillä oli noin 2 000 työntekijää, joista osalle tullaan tarjoamaan mahdollisuuksia siirtyä Fordin ja Volkswagenin palkkalistoille. Tarkkoja yksityiskohtia ei kuitenkaan ole vielä tiedossa.

Argo AI:n työntekijöille tullaan maksamaan korvauksia työsuhteen päättyessä, sisältäen myös korvauksen järjestelyn Fordin ja Volkswagenin kanssa toteutuessa.

”Olemme uskomattoman kiitollisia Argo AI -tiimille sen omistautumisesta ja ylpeitä saavutuksistamme yhdessä”, Argo AI:n perustajat Bryan Salesky ja Pete Rander kommentoivat yhteislausunnossaan. ”Tiimi peittosi johdonmukaisesti odotukset, ja odotamme menestystä kaikille tulevaisuudessa, mukaan lukien Fordin ja VW:n tarjoamat mahdollisuudet jatkaa työtä automatisoidun ajamisen teknologian parissa.”

Omalta osaltaan Ford on ilmoittanut tehneensä Argo AI -sijoituksistaan 2,7 miljardin dollarin alaskirjauksen tulokseensa ennen veroja.

Argo AI oli keskittynyt kehittämään tason 4 autonomista autoa, joka pystyisi ajamaan pitkälti ilman kuljettajan osallistumista ja pysähtymään turvallisesti poikkeustilanteistakin ilman ihmisen panosta.

Argo AI testasi kehittämäänsä itseajamisen teknologiaa useissa eri kaupungeissa Yhdysvalloissa Ford-autoilla sekä Euroopassa Hampurissa ja Münchenissä Volkswagen ID.Buzz -autoilla.

Tason 4 ja käytännössä kaikissa tilanteissa täysin autonomisen tason 5 itseajavien autojen sijaan ainakin Ford ja mahdollisesti myös Volkswagen aikovat nyt suunnata enemmän panoksia astetta vähemmän autonomisten L2+ / L3 -tason ajamisen avustusjärjestelmien ja itseajamisen kehittämiseen.

Fordin toimitusjohtajan Jim Farleyn mukaan vähintään tason 4 täysin autonomisten ajoneuvojen massatuotanto on vielä kaukana, eikä Ford välttämättä kehitä niihin tarvittavaa teknologiaa itse, vaikka pitkällä aikavälillä niihin yhä uskookin.

Volkswagen puolestaan on kertonut panostavansa Cariad-ohjelmistoyksikköönsä ja autonomisen ajamisen kehittämiseen yhteistyössä esimerkiksi Boschin kanssa.

Itseajavien autojen kehittämisessä on päästy jo kokonaisuutena pitkälle, mutta ongelmana ovat edelleen poikkeukselliset ympäristöt ja olosuhteet – ja niitähän maailmassa riittää.

Merkittävimpinä toimijoina itseajavien autojen kehittämistä jatkavat Googlen sisaryhtiönä Alphabetin alla toimiva Waymo, General Motorsin ostama Cruise, Amazonin ostama Zoox, Motional sekä Apple osana omaa autoprojektiaan. Useilla eri autonvalmistajilla on myös toki eri tasoisia tutkimus- ja kehitysprojekteja, mutta esimerkiksi Teslan toimitusjohtajan Elon Muskin lupaukset itseajavien autojen suhteen ovat olleet jatkuvasti liioiteltuja.

Fordin ja Volkswagenin lisäksi yhdysvaltalainen kyytipalvelu Lyft oli Argo AI:n omistaja 2,5 prosentin osuudella. Lyft tekee yhteistyötä myös Motionalin sekä Waymon kanssa.