Paljastus: Tässä ovat Samsungin tulevien Galaxy S21 -huippupuhelinten hinnat Euroopassa - osittain jopa merkittävääkin laskua edeltäjistä

Samsungin odotetaan julkistavan seuraavat huippupuhelimensa eli Galaxy S21 -sarjan 14. tammikuuta. Saataville puhelimia odotetaan 29. tammikuuta alkaen.

Puhelimet ovat kuitenkin paljastuneet jo erittäin kattavasti vuodoissa viime viikkojen aikana. Koko kolmikosta on nähty muun muassa jo tarkat viralliset kuvat kaikista eri värivaihtoehdoista. Myös tekniset ominaisuudet ovat pitkälti paljastuneet.

Jo aiemmin kuultiin vuoto myös puhelinten hinnoista, mutta nyt luotettavaksi tiedetty Roland Quandt on WinFuture.de-sivustolla paljastanut vielä uusia hintatietoja, jotka ovat kattavampia aiempaan verrattuna. Samanaikaisesti alta löytyvät seitsemälle eri malliversiolle listatut hinnat ovat todennäköisesti peräisin Saksasta, jossa tavallisesti alemman arvonlisäverokannan myötä hinnat ovat monia muita maita, kuten Suomea alhaisemmat. Aiemman alankomaalaisen GalaxyClub-sivuston vuodon mukaan vastaavat lähtöhinnat eri malleille olisivat 879, 1 079 ja 1 399 euroa eli Galaxy S21:n ja S21+:n osalta 30 euroa ja Galaxy S21 Ultran osalta 50 euroa enemmän. Suurempien muistiversioiden osalta hinnoista ei ole vielä vastaavaa tietoa.

Paljastuneet Galaxy S21 -puhelinten hinnat Euroopassa (eri maissa eri hintoja)

  • Samsung Galaxy S21 5G, 128 Gt: 849 € (tai 879 €)
  • Samsung Galaxy S21 5G, 256 Gt: 899 €
  • Samsung Galaxy S21+ 5G, 128 Gt: 1049 € (tai 1 079 €)
  • Samsung Galaxy S21+ 5G, 256 Gt: 1099 €
  • Samsung Galaxy S21 Ultra 5G, 128 Gt: 1349 € (tai 1 399 €)
  • Samsung Galaxy S21 Ultra 5G, 256 Gt: 1399 €
  • Samsung Galaxy S21 Ultra 5G, 512 Gt: 1529 €

Suomessa edeltävien Galaxy S20 -mallien hinnat olivat vastaavasti 1 049, 1 149 ja 1 399 euroa. Galaxy S21:n osalta hinnanlasku tulee siis olemaan joka tapauksessa selvä (170-200 euroa), myös Galaxy S21+:n osalta huomattava (70-100 euroa), mutta Galaxy S21 Ultran ei välttämättä laske lainkaan edeltäjästään. Perinteisesti Suomessa Samsung-hinnat ovat korkeammasta päästä Euroopassa.

Välttämättä kaikki muistiversiot eivät ole tälläkään kertaa tulossa myyntiin Suomessa.

Etupuolelta Galaxy S21 -puhelimet ovat säilymässä hyvin pitkälti edeltäjiensä (ja muidenkin Samsung-puhelinten) kanssa samoilla linjoilla. Takana uutta on takakamera-alueen sijoittuminen aivan yläkulmaan niin, että se nousee suoraan ylös puhelimen ylä- ja alareunalta. Ratkaisu erottuu ainakin toistaiseksi ulkonäöltään varsin hyvin älypuhelinten massasta.

Galaxy S21 -sarjan puhelimista ainakin Galaxy S21:n takapinta tulee olemaan muovia ja siinä on myös tasainen näyttöpaneeli. Galaxy S21+:n ulkonäkö on tasainen näyttö mukaan lukien erittäin samanlainen Galaxy S21:n kanssa, mutta se on hieman suurikokoisempi.

Galaxy S21 Ultra -huippumalli eroaa kahdesta muusta enemmän, kiitos useampien takakameroidensa. Galaxy S21 Ultraan on tulossa jopa 10x optisen zoomin periskooppirakenteinen 10 megapikselin telekamera, minkä lisäksi siinä on myös toinen 3x optisen zoomin 10 megapikselin telekamera, 12 megapikselin ultralaajakulmakamera sekä 108 megapikselin pääkamera uuden sukupolven kennolla. Takapinnan materiaalina Ultra-mallissa pitäisi olla lasi.

Etupuolella Galaxy S21 Ultrassakin näyttö on käytännössä tasainen, mutta reunukset ovat huomattavasti pienemmät kuin Galaxy S21:ssä ja Galaxy S21+:ssa näyttölasin ulottuessa reunan yli.

Galaxy S21 -puhelinten tekniset ominaisuudet ja erot

  • Näyttö
    • Galaxy S21: 6,2 tuumaa AMOLED, tarkkuus Full HD+, LTPS, 120 Hz
    • Galaxy S21+: 6,7 tuumaa AMOLED, tarkkuus Full HD+, LTPS, 120 Hz
    • Galaxy S21 Ultra: 6,8 tuumaa AMOLED, tarkkuus WQHD+ 3200×1440 pikseliä (515 PPI) 20:9-kuvasuhteella, LTPO, 1-120 Hz, jopa 1 600 nitin kirkkaus, 3000000:1-kontrastisuhde, S Pen -kynätuki, Gorilla Glass Victus -lasi
  •  Ultraäänisormenjälkilukija näytön alla
  •  Takakamerat
    • Galaxy S21: 12 MP pääkamera, 12 MP ultralaajakulmakamera, 64 MP ”telekamera”
    • Galaxy S21+: 12 MP pääkamera, 12 MP ultralaajakulmakamera, 64 MP ”telekamera”
    • Galaxy S21 Ultra:
      • 108 megapikselin 24 mm -pääkamera 79 asteen kuvakulmalla, f/1,8-aukolla, 1/1,33 tuuman kennolla, 0,8 mikronin pikselikoolla ja optisella kuvanvakaimella
      • 12 megapikselin 13 mm -ultralaajakulmakamera 120 asteen kuvakulmalla, f/2,2-aukolla, 1/2,55 tuuman kennolla, 1,4 mikronin pikselikoolla, myös automaattitarkennus
      • 10 megapikselin 3x optisen zoomin 72 mm -telekamera 35 asteen kuvakulmalla, f/2,4-aukolla, 1/3,24 tuuman kennolla, 1,22 mikronin pikselikoolla ja optisella kuvanvakaimella
      • 10 megapikselin 10x optisen zoomin 240 mm -telekamera  10 asteen kuvakulmalla, f/4,9-aukolla, 1/3,24 tuuman kennolla, 1,22 mikronin pikselikoolla ja optisella kuvanvakaimella
      • Laser osana automaattitarkennusta
    • Videokuvaus 8K UHD 30 fps, 4K UHD 30 / 60 fps, 1080p Full HD 30 / 60 / 240 fps, 720p HD 960 fps
  • Etukamera
    • Galaxy S21 Ultra: 40 megapikselin 25 mm -kamera 80 asteen kuvakulmalla, f/2,2-aukolla, 1/2,8 tuuman kennolla, 0,8 mikronin pikselikoolla, myös automaattitarkennus
  • Järjestelmäpiiri Euroopassa Samsung Exynos 2100 (1x 2,9 GHz, 3x 2,8 GHz, 4x 2,4 GHz)
  • RAM-käyttömuisti
    • Galaxy S21 Ultra: 12 gigatavua
  • Sisäinen tallennusmuisti
    • Galaxy S21: 128 ja 256 gigatavua
    • Galaxy S21+: 128 ja 256 gigatavua
    • Galaxy S21 Ultra: 128, 256 ja 512 gigatavua
  • Kaksi SIM-korttipaikkaa (nano-SIM) ja integroitu eSIM
  • 2G / 3G / 4G / 5G -mobiiliverkkoyhteys
  • Wi-Fi 6 ja Bluetooth 5.0/5.1 -yhteydet, Galaxy S21 Ultra: Wi-Fi 6E
  • UWB ultrawide band -tuki (vahvistettu Galaxy S21 Ultra, mahdollisesti muissakin)
  • Kiihtyvyysanturi / gyroskooppi / kompassi / läheisyyden tunnistin / valoisuuden tunnistin / Hall-tunnistin
  • Akku
    • Galaxy S21: 4 000 mAh
    • Galaxy S21+: 4 800 mAh
    • Galaxy S21 Ultra: 5 000 mAh
  • Pikalataus ja langaton lataus sekä virranjako (Qi)
  • USB-C-liitäntä
  • Värit
    • Galaxy S21: Phantom Gray / White / Violet / Pink
    • Galaxy S21+: Phantom Black / Silver / Violet
    • Galaxy S21 Ultra: Phantom Black / Silver
  • Mitat ja paino
    • Galaxy S21 Ultra: 165,1 x 75,6 x 8,9 millimetriä ja 228 grammaa
  • IP68-luokitellusti pöly- ja vesitiivis rakenne (vahvistettu Galaxy S21 Ultra, todennäköisesti muissakin)
  • Android 11 -käyttöjärjestelmäversio osana One UI 3.1 -ohjelmistoa

Alla vielä Galaxy S21 -paljastunutta kuva- ja videomateriaalia. Kuvat on paljastanut Evan Blass Voice-sivustolla (S21, S21+, S21 Ultra).

Samsung Galaxy S21 Ultra 5G. Kuva: Evan Blass.
Samsung Galaxy S21 Ultra 5G. Kuva: Evan Blass.
Samsung Galaxy S21+ 5G. Kuva: Evan Blass.
Samsung Galaxy S21+ 5G. Kuva: Evan Blass.
Samsung Galaxy S21 5G. Kuva: Evan Blass.
Samsung Galaxy S21 5G. Kuva: Evan Blass.

Galaxy S21 5G

Galaxy S21+ 5G

Galaxy S21 Ultra 5G