Koeajossa uusi Seat Ibiza – ansaitusti Vuoden Auto Suomessa 2018

Seat Ibiza voitti Auto- ja liikennetoimittajien valitseman Vuoden Auto Suomessa -palkinnon. Tutustumisen jälkeen on helppo ymmärtää miksi.

Tykkäsimme

Voimalinjasta

Ajettavuudesta

Tiloista

Emme tykänneet

USB-liittimien sijainnista

Tavaratilan korkeasta nostokynnyksestä

Hinta alkaen 15 283 €
Koeajoauto 26 160 €

Seat esitteli täysin uuden viidennen sukupolven Ibizan viime vuonna. Kyseessä oli ensimmäinen Volkswagen-konsernin uudelle MQB A0 -pohjalevylle perustuva auto. Sittemmin sama perusrakenne on nähty muun muassa Volkswagen Polossa.

Perinteisen pikkuautoluokan kehitys on ollut huimaa viimeisen sukupolvenvaihdoksen yhteydessä, ja Seat Ibiza on siitä hyvä esimerkki. Auto on kasvanut mitoiltaan jonkin verran, mutta ominaisuuksiltaan hurjasti. Tämä näkyy etenkin varustelumahdollisuuksissa. Pikkuautoluokan tuotteisiin on tarjolla esimerkiksi isot kosketusnäyttöjärjestelmät monipuolisine liitettävyysominaisuuksineen, sekä kuljettajan toimintaa helpottaa esimeriksi aktiivinen vakionopeudensäädin. Käytännössä nykypäivän pikkuauto voi helposti korvata ja suoriutua arjen haasteista samantasoisesti isompien sisarmallien kanssa.

Kaikesta tästä kehityksestä ja mahdollisuuksista huolimatta näiden autojen hinnat ovat pysyneet varsin kohtuullisina. Toki hinta nousee raskaasti varusteltuna, mutta järkevän perusauton saa kohtuullisella panostuksella. Autokannan uusiutumisen kannalta tämä on avainasemassa.

Näiden näkökulmien valossa Ibizan valinta Vuoden Auto Suomessa 2018 -palkinnon saajaksi on hyvin ymmärrettävissä. Se tarjoaa hyvän ja turvallisen perusauton, jota on mahdollista varustella asiakkaan toiveiden mukaisesti. Ibiza ja myös muut tämän kokoluokan modernin pikkuautot olisivat varmasti ominaisuuksiltaan riittäviä monille isommilla autoilla ajaville. Mielikuvat vaan ovat usein varsin tiukassa. Milloin muuten sinä olet ajanut nelimetristä pikkuautoa?

Uusi Seat Ibiza on Risto Virtasen testissä Teknavin 15. tv-kauden avausjaksossa maanantaina 26.3. klo 22.35 MTV3-kanavalla.

MIKÄ Uusi Vuoden Auto Suomessa 2018.

KENELLE Kooltaan pienempää, mutta ominaisuuksiltaan isoa autoa etsivälle.

AJETTAVUUS Seat on kunnostautunut monen muun osa-alueen ohella myös ajettavuuden suhteen. Koeajossa ollut sporttinen FR-versio on varustettu vakiota napakammalla alustalla, minkä lisäksi lisävarustelistalta oli poimittu säädettävä iskunvaimennus. Perusajossa mukavuuspainotteinen Comfort on miellyttävämpi valinta, kun taas Sport sopii vauhdikkaampaan ajeluun. Ibizalla on tiivistetysti hyvin paketti kasassa.

SUORITUSKYKY Pikkuturbon voimavarat riittävät mainiosti Ibizan liikuttamiseen ja hienosti toimiva vaihteisto tekee etenemisestä käytännössä jopa manuaalia nopeampaa, vaikka lukemat ovat samat kuin manuaalilla. Kokonaisuutena voimalinja on mainio esimerkki nykypäivän pikkuautojen kyvyistä. Ainoastaan vaihteiston toimintaa lähtötilanteissa vaivaa monien muiden kaksksoiskytkimellisten autojen tapaan lievä viive kaasupolkimen painamisen jälkeen.

TILAT Kasvaneet mitat näkyvät sisätiloissa. Edessä saa helposti hyvän ajoasennon ja myös takapenkillä mahtuu matkustamaan 180 senttisen takana toinen saman mittainen. Tavaratilaa on luokassaan hyvä määrä, mutta lastausaukon reuna voisi olla lähempänä tavaratilan pohjaa.

MALLISTO Hinnat alkavat vapaasti hengittävän 1,0-litraisen reilusta 15 000 eurosta. Litrainen turbokone on kuitenkin vaivattomampi ratkaisu ja etenkin sen tehokkaampi 115-hevosvoimainen versio, joka on tarjolla myös automaattina, toisin kuin aina manuaalivaihteinen 95-hevosvoimainen versio. Tällä hetkellä malliston tehokkain on 150-hevosvoimainen aina manuaalivaihteinen 1,5-litrainen TSI-moottori. Näiden lisäksi tarjolla on 1,6-litrainen turbodiesel sekä luokassaan ensimmäisenä 1,0-litraisen turbokoneen kaasukäyttöinen versio, joka tarjoaa 90 hevosvoimaa. Varustetasoja on tarjolla neljä (Reference, Style, Excellence ja FR). Perustaso on tarjolla vain pienimmän koneen yhteyteen ja sekin sisältää muun muassa ilmastoinnin, monitoimiohjauspyörän ja vakionopeudensäätimen. Tasoa parannettaessa mukaan tulee lisää kuljettajaa avustavaa teknologiaa ja esimerkiksi kattavampia multimediajärjestelmiä.

Seat Ibiza 1.0 TSI 115 FR DSG
Polttomoottori
999 cm3, R3 turbo
Teho 85 kW (115 hv) / 5 000 r/min
Vääntö 200 Nm / 2 000-3 500 r/min
Vaihteisto 7-vaihteinen kaksoiskytkinautomaatti
Vetotapa Etuveto
0-100 km/h 9,3 s
Huippunopeus 193 km/h
EU-kulutus 4,7 l/100 km
CO2-päästöt 108 g/km
Mitat Pituus 4 059 mm, leveys 1 780 mm, korkeus 1 444 mm, akseliväli 2 548 mm
Omamassa 1 164 kg
Perävaunumassa jarruin 1 100 kg
Tavaratila 355 l

Kuvat: Mikko Autio

Teknavi palaa tv-ruutuun uusin 15. tuotantokauden jaksoin. Avausjakso esitetään maanantaina 26.3. klo 22.35 MTV3-kanavalla. Uusinnat ke 28.3. klo 14.00 ja ma 2.4. klo 13.30 MTV3. Lisää ohjelman aiheista löydät osoitteesta www.teknavi.fi.