Esittelyssä uusi Mercedes-Benz B-sarja – linjakkaaksi hiottu tila-auto

Kuten aakkosissa myös Mercedeksen mallistossa A:n jälkeen tulee B. Kompaktiluokan tila-auto on saanut kaikin puolin aiempaa tyylikkäämmän ilmeen.

Hinta ei tiedossa (julkaistaan tammikuussa)

Mercedes-Benz esitteli ensimmäisen B-sarjalaisen vuonna 2005 täydentämään kompaktien tila-autojen mallistoa. Tämän jälkeen B:tä pienempi tila-automainen A-sarja koki suuren muutokset perinteiseksi hatchbackiksi ja B-sarja on saanut yksin olla vastuussa Mercedeksen tila-autoista.

Nyt nähtävä kolmas sukupolvi on uudistunut varsin perinteisesti. Vaikka valmistajan markkinointimateriaaleissa viljellään urheilullisuutta, niin kyseessä on edeltäjän linjoilla jatkava tila-auto. Auto on kasvanut sekä pituutta (+ 26 mm, akseliväli + 30 mm) että leveyttä (+ 10 mm), mutta korkeudesta on viilatta neljä milliä pois. Mittojen muutokset yhdessä aiempaa pehmeämmän muotoilun kanssa vievät auton muotoilullisesti A-sarjalaisen suuntaan, ja tila-autoksi kyseessä on varsin linjakas ilmestys. Linjakkuudesta käy kiittäminen myös aiempaa alhaisempaa ilmanvastusta; Cd-arvoksi kirjataan tila-autolle kiitettävä 0,24.

Ohjaamon avara tyyli on tuttu A-sarjalaisesta.

Sisätilat noudattelevat A-sarjasta tuttua tyyliä. Kuljettajan edestä löytyvää kahden näytön yhdistelmää ei ole peitetty perinteisellä lipalla, mikä tuo ohjaamoon ilmavuutta. Vaikka auto onkin hieman edeltäjäänsä matalampi, sisätilassa on korkeutta reilusti ja näkyvyys ulos on hyvä. Kuljettajan paikalla saa säädettyä hyvän ajoasennon, ja ergonomia on kokonaisuudessaan kohdallaan. Multimediajärjestelmän käyttöliittymänä nähdään A-sarjassa esitelty MBUX.

Takapenkillä löytyykin sitten kunnon irtiotto A-sarjaan. Äkkiseltään takapenkki vaikuttaa sekä toppauksiltaan että istuinosan kulmansa osalta yhtenevältä sisarmallin kanssa, mutta korkeamman istuma-asennon ansiosta reisitukea on aikuisellekin riittävästi. Polville ja päälle on reilusti tilaa edeltäjän tapaan. Tavaratila on varustettu välipohjalla, jonka voi pohja-asennon lisäksi asettaa kuormaskynnyksen tasoon auton lastaamisen helpottamiseksi. Tila itsessään on selkeän muotoinen, joskin kasvaneista mitoista huolimatta se on hieman edeltäjäänsä pienempi tilavuuden asettuessa lukemaan 455 litraa. Laajennettuna kuormatilaa löytyy 1 540 litraa.

Keulalla viimeisintä tekniikkaa

Yhtenevä perustekniikka A-sarjalaisen kanssa näkyy luonnollisesti myös voimalinjoissa. Perus bensakoneena nähdään A:n keulalla keväällä esitelty ahdettu 1,3-litrainen nelisylinterinen, hiukkassuodattimella ja sylinterienlepuutuksella varustettu voimanlähde, josta on tarjolla kaksi tehoversiota (B 180 (100 kW/136 hv) ja B 200 (120 kW/163 hv). Näiden yhteydessä vaihteistona toimii aina 7-portainen kaksoiskytkinautomaatti. Molempien tehoversioiden yhdistetyksi kulutukseksi NEDC-syklin mukaisesti valmistaja ilmoittaa 5,4-5,6 l/100 km (CO2-päästöt 124-129 g/km) riippuen varustelusta.

Uusi B-sarjalainen on muodoiltaan hyvin pehmeälinjainen.

Dieselvalikoiman pienin vaihtoehto on 1,5-litrainen (B 180 d (85 kW/116 hv) nelisylinterinen, jonka NEDC-kulutukseksi valmistaja ilmoittaa 4,1-4,4 l/100 km (CO2: 109-115 g/km). Uutuutena on tarjolla kaksi tehoversiota (B 200 d (110 kW/150 hv) ja B 220 d (140 kW/190 hv) ensimmäistä kertaa Mercedeksen kompaktimalleissa nähtävästä OM654-moottorikoodilla ja alunperin E-sarjassa esitellystä 2,0-litraisesta turbodieselistä. Näiden kulutukseksi valmistaja ilmoittaa NEDC:n mukaisesti 4,2-4,5 l/100 km (CO2: 112-119 g/km) ja 4,4-4,5 l/100 km (CO2: 116-119 g/km). 2,0-litrainen diesel täyttää pakokaasujen monivaiheisen jälkikäsittelyn ansiosta jo nyt vuoden 2020 alussa voimaan tulevan Euro 6d -päästönormin. Vaihteistona pienemmän yhteydessä käytetään 7-portaista kaksoiskytkinautomaattia, kun taas 2,0-litraisen dieselin molempien tehoversioiden parina nähdään uusi 8-portainen ja enemmän vääntöä kestävä kaksoiskytkinvaihteisto. 2,0-litrainen diesel on tulossa ensi vuonna myös tarjolle A-sarjalaisen keulalle.

Takana on hyvin tilaa ja miellyttävä istuma-asento. Pituussuunnassa säädettävä takapenkki on tulossa tarjolle myöhemmin.

Uusi B-sarjalainen on tasapainoinen ja tyylikäs vaihtoehto kompaktien tila-autojen luokassa. Ulkomuoto ei herätä varsinaisesti intohimoja, mutta tuskin ärsyttääkään ketään. Sisätila on A-sarjalaisen tapaan valtavirrasta poikkeava ja jakanee enemmän mielipiteitä. Ilmavaan tyyliin ja näyttöihin tottumisen jälkeen kokonaisuus kuitenkin viehättää modernilla ilmeellä.

Uuden B-sarjalaisen hinnat julkaistaan tammikuussa, jolloin viimeistään tiedämme myös mallien WLTP-syklin mukaiset kulutus- ja päästöarvot. Auton lanseeraus Suomessa tapahtuu helmikuussa 2019.

Embargosta johtuen voimme kommentoida auton ajotunnelmia vasta keskiviikkona 28.11.

Kuvat: Mikko Autio

Seuraa Teknavia myös sosiaalisessa mediassa!
Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja YouTubesta.