Supersuositun Honor 7:n seuraaja myynti alkoi Suomessa: Me testasimme jo

Honor 7 on ollut Huaweille menestys Suomessa. Puhelin on myynyt erinomaisesti viime loppukesän lanseerauksestaan lähtien. Suosio on perustunut pitkälti puhelimen ominaisuus-hintasuhteeseen: Honor 7:n ostaja on siis saanut alle 400 eurolla samat ominaisuudet kuin ostamalla selvästi kalliimman puhelimen. Alkuperäisen Honor 7:n aiheuttamaa huumaa on pidetty yllä tuomalla myyntiin suuremmalla tallennuskapasiteetilla ja kultaisella värillä varustettu Honor 7 Premium.

Tykkäsimme

Tyylikäs muotoilu

Dual-SIM

Sormenjälkitunnistimen toiminta

Emme tykänneet

Aavistuksen liian painava

Ei vesitiivis

Huawei julkisti Honor 7:n seuraajan heinäkuussa Kiinassa ja puhelin on ennättänyt jo myös Yhdysvaltain markkinoille. Euroopan lanseerausta on kuitenkin viivytetty aina näihin päiviin asti.

Honor 8 tulee Suomessa myyntiin huomenna. Siinä missä Honor 7 tuli myyntiin otolliseen aikaan keskihintaisten mutta silti laadukkailla ominaisuuksilla varustettujen älypuhelinten vasta noustessa Suomen markkinoilla, Honor 8 saa heti kättelyssä kovan kilpailijan: OnePlus 3:n, joka on lähes revitty käsistä Elisan myyntiverkostossa.

Ei enää halpa

Honor 8 joutuu vastaamaan koviin odotuksiin. OnePlus 3 on edullisempi ja tarjoaa vähintään yhtä hyvät ominaisuudet, ellei jopa paremmat.

Huawei on nostanut Honor 8:n hintaa. Siinä missä seiskaversion sai 400 euron tuntumaan, Honor 8:n hinta alkaa 50 euroa ylempää 449 eurosta. Uutuudesta tulee myyntiin myös kalliimpi, 499 euron versio, jossa on 64 gigan tallennusmuisti. Molemmissa malleissa on taatusti riittävät 4 gigaa keskusmuistia.

Kalliimpi hinta on puolusteltavissa, sillä Honor 8 on kokonaisuutena selvästi tehokkaampi ja parempi puhelin kuin edeltäjänsä. Nähtäväksi jää, vetoaako lähes 500 euron hinta kuluttajiin. Honor-malliston kohdalla edullinen hinta on ollut oleellinen valintakriteeri.

Katseenkestävä

Honor 8 on kaunis ja linjakas puhelin kuten edeltäjänsä. Uutena värinä myyntiin tulee sininen, joka on Euroopan maista myynnissä ainoastaan Suomessa. Sininen Limited Editionin saa aluksi kalliimpaan 64 gigan malliin. Edullisemmasta 32 gigan mallista saataville tulevat valkoinen, musta ja myöhemmin myös sininen. Sen sijaan kultainen väri on saatavilla jatkossakin vain 64 gigan muistiversioon.

Honor 8:n takakuori on päällystetty lasilla, mikä ei miellytä sormenjälkikammoisia. Lasi tekee kuitenkin puhelimesta arvokkaan tuntuisen. Samalla se nostaa jonkin verran puhelimen painoa: Honor 8 ei ole 185 gramman painoisena mitenkään erityisen kevyt. Puhelimen reunat ovat alumiinia, kuten kalliimmissakin älypuhelimissa on totuttu näkemään.

Sormenjälkimagneetti

Honor 8:n 5,2-tuumainen näyttö ei ole huippulaatua, mutta täyttää tämän hintaluokan vaatimukset. Full hd -näyttö on tarkka ja riittävän kirkas. Käyttäjä voi säätää näytön väriälmpötilaa, mikä vähentää silmien rasitusta käytettäessä puhelinta hämärässä. Akun säästämiseksi käyttäjä voi kytkeä päälle matalan resoluution tilan.

Honor 8:n lasikuoret keräävät sormenjälkiä kuin pahemman luokan magneetti. Asiaa ei auta edes puhelimen tuotepakkauksessa tuleva puhdistusliina.

Fiksu sormenjälkitunnistin ja kätevä kuvakaappaus

Huawein uusissa puhelimissa parasta antia on tarjonnut erittäin nopea sormenjälkitunnistin. Tässä mielessä Honor 8 ei petä, sillä taakse sijoitettu tunnistin avaa näyttölukituksen lähes välittömästi kun sormi asetetaan sensorin päälle. Tällä kertaa sormenjälkitunnistinta voi myös painaa. "Älynäppäimen" voi ohjelmoida avaamaan haluttuja sovelluksia kuten kameran tai nettiselaimen. Näin ollen kameran käynnistäminen nopeutuu oleellisesti. Kameran voi toki käynnistää myös lukitusnäytöltä samaan tapaan kuin iPhonessa.

Näppäimeen voi ohjelmoida kaksi toimintoa; yhden ja kahden painalluksen taakse. Testikäytössä valittu sovellus aukesi tunnistinta painamalla erittäin nopeasti.

Kuvakaappauksen ottamiseen Honor 8:ssa voi käyttää apuna rystysiä. Kaappaus tallentuu kuvakirjastoon napauttamalla näyttöä kahdesti rystysellä.

Melkein kuin lippulaiva

Huawei ei ole tinkinyt Honor 8:n kameraominaisuuksista. Itse asiassa se tarjoaa pitkälti samat kameraominaisuudet kuin Huawein omalla tuotemerkillä kulkeva lippulaiva P9, ainakin paperilla.

Honor 8:ssa on 12 megapikselin kaksoiskamera, joista toinen kuvaa P9:n kameran tapaan mustavalkokuvia. P9:ssä mustavalkosensorin valinta kamerasovelluksesta on tehty helpommaksi, Honor 8:ssa käyttäjä joutuu hakemaan mustavalkotilan valikon takaa.

Toisin kuin P9:n kehitystyössä, Honor 8:n kohdalla perinteikäs järjestelmäkameravalmistaja Leica ei ole ollut mukana kameran suunnittelussa. Kameran idea on silti sama: toinen takakameroista kuvaa värikuvia, toinen pelkästään mustavalkokuvia. Värikuvissa käytetään kuitenkin myös mustavalkosensoria parhaan mahdollisen tarkkuuden saavuttamiseksii. Käytännössä kuviin saadaan enemmän syvyysvaikutelmaa, mikä mahdollistaa taiteellisemman lopputuloksen.

Ensimmäisissä kansainvälisisissä kameravertailuissa Honor 8:lla otettujen kuvien laatu ei ole yltänyt P9:n tasolle. Voi siis olla, että P9:n korkeampi hinta (549 euroa) on perusteltu ennen kaikkea paremman kameran takia.

Honor 8 ei juurikaan kalpene P9:lle teknisissä ominaisuuksissa. Sen prosessori on hitusen hitaampi, mutta keskusmuistia on yhtä paljon. Näyttö on sen sijaan isompi ja tarkempi kuin lippulaivamallissa. Siinä missä P9:n näyttö tukee ainoastaan full hd -resoluutiota (1080p), Honor 8 yltää 2K-tasolle.

Entä akun kesto?

Honor 8:n sisuksiin on piilotettu 3000 milliampeeritunnin akku. Se ei ole tämän kokoluokan puhelinten suurimpia, mutta sellaisenaan riittävä. Akussa riittää parhaimmillaan potkua yli vuorokaudeksi, mutta aktiivisen käyttäjän kannattaa varautua lataamaan puhelin päivittäin. Valmistajan mukaan potkua riittää 20 tunnin yhtäjaksoiseen musiikin kuunteluun tai 11 tunnin videokatseluun.

On positiivista, että Honor 8 tukee pikalatausta. Sen ansiosta akku latautuu nollasta 50 prosenttiin noin puolessa tunnissa.

Muistikorttipaikka ja dual-SIM

Peruskäyttäjä osaa arvostaa yksinkertaisia, mutta harvoista huippupuhelimista löytyviä ominaisuuksia. Tällainen on mahdollisuus asentaa puhelimeen kaksi sim-korttia. Ominaisuus helpottaa arkea silloin kun käytössä on oma numero työ- ja vapaa-ajalle.

Honor 8:aan voi työntää myös muistikortin, mikä tuo selvästi lisää tallennuskapasiteettia. Tällöin kuitenkin toinen SIM-korttipaikka poistuu käytöstä.

Pähkinänkuoressa: Ostamisen arvoinen?

Vastaus on selvä: Kyllä. Honor 8:n ominaisuudet ovat sitä luokkaa, että olisi suorastaan hölmöä olla suosittelematta laitetta käyttäjälle, joka etsii puhelinta alle 500 euron hintaluokasta.

Huawei on pitänyt kiinni linjastaan: Se ei petä aikaisempien Honor-puhelinten ystäviä, vaikka onkin hieman nostanut hintaa.

Huawei on pitänyt kiinni linjastaan: Se ei petä aikaisempien Honor-puhelinten ystäviä, vaikka onkin hieman nostanut hintaa. Eri asia on, tarvitseeko aikaisempaan Honor 7:aan tottunut käyttäjä tehokasta prosessoria, neljän gigan keskusmuistia tai 2K-näyttöä.

Varsinaista moitittavaa puhelimessa ei juuri ole. Pieni pettymys on se, ettei kaksoiskamera ole samaa luokkaa kuin asteen kalliimmassa P9:ssä. Toisaalta nälkä kasvaa syödessä, sillä jos kamerakin olisi yhtä hyvä, Honor 8 olisi ominaisuuksiensa puolesta Huawein lippulaivapuhelin.

Kilpailijaansa OnePlus 3:een verrattuna Honor 8 on lähes samalla viivalla. OnePlus nousee voittajaksi vain keskusmuistin määrässä ja prosessoritehossa, jota siitä löytyy Honoria enemmän.