Lisätyn todellisuuden Angry Birds -peli julkaistiin nyt myös Android-laitteille

Suomalainen Rovio on yhteistyössä Resolution Gamesin kanssa tuonut lisätyn todellisuuden Angry Birds AR: Isle of Pigs -pelin nyt myös Androidille. Peli on ladattavissa ilmaiseksi, mutta mukana on myös pelin sisäisiä ostoja.

Lisätyn todellisuuden Angry Birdsissä peli käyttää hyväkseen puhelimen kameraa, jolloin pelimaailma rakennetaan esimerkiksi lattian tai pöytätason päälle. Perusperiaate pelissä mukailee vanhempia Angry Birds -pelejä ja tavoitteena on rakennelmien tuhoamien vihaisia lintuja ampumalla. Tällä kertaa ritsan jännittäminen ja lintujen ampuminen tapahtuu kuitenkin laitetta liikuttamalla ja tähtääminen tasojen ympärillä liikuskelemalla.

Aluksi Isle of Pigs sisältää yhteensä 78 pelattavaa tasoa. Tasoja voi muokata joko suuriksi vaikkapa ulkona pelaamista varten tai pienemmiksi, jolloin ne mahtuvat kätevästi pöydälle.

Aiemmin tänä vuonna Angry Birds AR: Isle of Pigs julkaistiin myös iOS:lle.

Angry Birds AR: Isle of Pigs on nyt ladattavissa Google Play -kaupasta. Sisäiset ostot maksavat 3,99 euroa kappaleelta, mutta pelaaminen onnistuu myös ilmaiseksi. Peli vaatii toimiakseen vähintään Android 7.1 -ohjelmiston.