Salakuvat: Renault laajentaa SUV-valikoimaansa

Renault tuo ensi vuonna markkinoille Koleos-mallin seuraajan. Uutuus perustuu Nissan X-Trailin kanssa samalle pohjalevylle.

Renaultin ensi vuonna markkinoille tuleva iso SUV jäi salakuvaajan linssiin Saksassa suoritetuissa testeissä. Raskaasti naamioitu malli perustuu Renaultin yhteistyökumppani Nissanin kanssa samaan tekniikkaan. Kuten Nissan Qashqai ja siihen perustuva Renault Kadjar osoittavat samalle perustalle rakentuvat autot voivat kuitenkin poiketa toisistaan ulkonäöllisesti merkittävästi.

Edeltäjään eli Renault Koleokseen verrattuna uusi malli on noin 12 senttiä pitempi. Lisäksi Renault tarjoaa malliin kolmatta penkkiriviä, eli uutuus tule tarjolle myös seitsemänpaikkaisena. Merkittävästi kasvaneesta koosta huolimatta uutuus on nykytyylin mukaisesti kevyempi.

Salakuvaaja sai myös ensimmäiset kuvat uutuuden sisätiloista. Laatuvaikutelmaan on panostettu paljon ja ensimmäisissä kuvissa näkyvät jo muun muassa keskikonsolin kahvojen koristetikkaukset. Keskikonsoliin on odotettavissa iso näyttö multimediajärjestelmälle. Näytölle tulee myös uuden 360-asteen kamerajärjestelmän kuva. Uusien kuljettajaa avustavien järjestelmien lisäksi tarjolle on tulossa kokonaan LED-tekniikalla toteutetut ajovalot.