Työkalut kuntoon – ensituntuma uudesta Toyota Hiluxista

Teknavi kävi hakemassa ensityypit uudesta Hiluxista Namibian kivisiltä syrjäteiltä, missä se osoittautui erinomaiseksi matka-autoksi. Sääli vain, että takapenkit Hiluxiin maksavat Suomessa noin 10 000 euroa.

Suomessa on helppo unohtaa, miten isossa roolissa avolavat ovat edelleen maailman automarkkinoilla. Tästä on tietysti kiittäminen Suomen autoveroa, meillä kun ei saa sekoittaa työntekoa ja vapaa-aikaa missään nimessä keskenään… No ehkä jonain päivänä meilläkin saadaan autovero vihdoin sivistyneen maailman tasalle.

Suomessa Hilux ostetaan ennen kaikkea työkaluksi, joten sillä ei ole niin suurta merkitystä, että kovimpien kilpailijoiden (Ford Ranger, Nissan Navara ja VW Amarok) tapaan myös Hilux on siirtynyt taas piirun verran ylellisempään suuntaan. Moni käyttää näitä autoja paitsi työkaluina myös erilaisissa vetotehtävissä töiden ulkopuolella. Ja kyllähän tuplaohjaamollinen avolava kävisi hyvin myös perheen loma-autosta.

Toki myös Remppa-Reiska arvostaa parantunutta ja ennen kaikkea hiljentynyttä ohjaamoa sekä sinne ilmestyneitä uusia varusteita, jotka tekevät autossa viihtymisestä entistä helpompaa. Kojelautaan on ilmestynyt esimerkiksi 7-tuumainen kosketusnäyttö, jonka avulla voi säätää henkilöautopuolen Toyotoista tuttua mediajärjestelmää. Myös 220-voltin virtalähde sekä AUX- ja USB-liitännät ovat kätevät aikaa paljon konttorin ulkopuolella viettäville.

Koeajolla tosin keskityttiin lähinnä Hiluxin tiettömän tien sankarin rooliin. Noin 500 kilometrin testireitti tutustutti meidän kahden päivän aikana niin Namibian hiekkateihin kuin röykyttäviin kivikkoihinkin. Ja toki ohjelmaan kuului myös pientä hauskanpitoa eli surffausta dyyneillä.

Kaikessa tässä auttaa tuttu voimansiirtopaketti, eli käytössä ovat takaveto, nopea neliveto ja hidas neliveto – ja lisää kiipeämiskykyä voi hakea vielä lisää mekaanisen lukon avulla lukittavalla takatasauspyörästöllä. Etuakselin tasauspyörästö on sähköinen ja toimii automaattisesti.

Paremmissa varusteversioissa on lisäksi käytössä vielä alamäkihidastin. Myös Land Cruiserista tuttu aktiivinen vetoluistonesto on näppärä avustin paljon hankalassa maastossa aikaa viettäville.

Hiluxin alustarakenteet on pistetty uusiksi, ja meno on leppoisan mukavaa. Meno ei juurikaan kalpene Land Cruiserin rinnalla. Jousituksen kasvaneet varat ovat puolestaan parantaneet maasto-ominaisuuksia.

Hiluxin konepellin alla on nyt 2,4-litrainen turbodiesel. Se on samaa perhettä Land Cruiserissa esitellyn 2,8-litraisen version kanssa. Kone tuottaa Hiluxissa 150 heppaa ja 400 newtonmetriä. Maksimivääntö on käytössä kierrosalueella 1600-2000, joten voimaa piisaa todella joustavan leppoisaan ajeluun. Myöskään isompi lasti tai koukun päässä seuraava perävaunu ei kyykkää menoa.

Moottorin jatkeeksi on tarjolla perusversioissa 6-pykäläinen manuaali, ja ylellisemmissä vaihtoehdoissa 6-portainen automaatti. Kummankin vaihteiston toimintaan voi vaikuttaa henkilöautoista tutun ajotapavalitsimen avulla. Tarjolla on kaksi säätöä: Eco ja Power.

Suomeen uusi Hilux saapuu juuri ennen juhannusta. Hinnat alkavat työkaluna eli 2-paikkaisena 35 609 eurosta. Henkilöautoversioiden kohdalla eli 5-paikkaisena hinta karkaa jo pienimmilläänkin 46 731 euroon, eli takapenkit ovat kovin kallis varuste…

 

comments powered by Disqus