Seat lähtee mukaan maasturikisaan

Seat esittelee maaliskuun alussa alkavassa Geneven autonäyttelyssä ensimmäisen katumaasturinsa. Kyseessä on sekä etu- että nelivetoisena tarjolle tuleva 4,36 metriä pitkä kompakti katumaasturi, joka sijoittuu suosittuun ja kasvavaan autoluokkaan.

Uutuusmalli tunnetaan nimellä Ateca. Seatin perinteen mukaisesti myös uuden mallin nimi on peräisin Espajan maantieteestä. Ateca on kaupunki, joka sijaitsee Zarangossa Iberian niemimaalla.

Ateca pohjautuu Seat Leoniin, joka puolestaan perustuu VW-konsernin monissa paikoissa käyttämään MQB-pohjalevyyn. Kompakteihin ulkomittoihin nähden valmistaja lupaa auton tarjoavat hyvät sisätilat. Esimerkiksi tavaratilaa on nelivetoisessa mallissa 485 litraa ja etuvetoisessa kompaktiluokassa kiitettävät 510 litraa.

Moottoritarjonta kattaa yhteensä viisi eri voimanlähdettä, joista kolme on TDI-dieselmoottoreita (115, 150 ja 190 hv) ja kaksi TSI-bensiiniä (115 ja 150 hv). Koko malliston CO2-päästöt asettuvat välille 112-141 g/km. Vaihteistoksi voi valita perinteisen manuaalivaihteiston lisäksi kaksoiskytkinautomaatin. Auton toimintaan voi puolestaan vaikuttaa Seat Drive Profile -ajotilavalitsimen avulla.

Sisätilat ovat pitkälti tutut Leonista, mutta multimediajärjestelmää on uudistettu ja sen liitettävyysominaisuuksia on parannettu. Älypuhelin on liitettävissä osaksi järjestelmää Mirror Link-, Apple CarPlay tai Android Auto -palveluiden avulla, ja keskikonsolista löytyy myös älypuhelimen langaton lataus.

 

comments powered by Disqus