Uusi Mercedes-Benz CLS esiteltiin Los Angelesissa – tässä kuvat paikan päältä

Los Angelesin autonäyttely avasi tänään ovensa lehdistölle ja Teknavi on paikan päällä tutustumassa uutuuksiin. Mercedes julkaisi näyttelyssä kolmannen sukupolven CLS:n.

Mercedes esitteli vuonna 2004 linjakkaan neliovisen CLS:n. Malli perustui silloisen E-sarjalaisen tekniikalle, mutta tarjosi huomattavasti persoonallisemman ja tyylikkäämmän vaihtoehdon E-sarjalaisen rinnalla. Toinen sukupolvi esiteltiin 2011 ja tyylikäs linjakkuus jatkui hieman aiempaa pehmeämmillä linjoilla.

Nyt Mercedes esitteli uuden kolmannen sukupolven auton Los Angelesin autonäyttelyssä. Periaate on edelleen sama, eli auto perustuu nykyisen E-sarjalaisen tekniikalle, ja etenkin kattolinjalla autosta on tehty linjakkaampi. Muotoilutyyli kuitenkin edustaa Mercedeksen uutta sukupolvea. Nykyisiin pehmeälinjaisiin malleihin verrattuna CLS on saanut etenkin keulan muotoon teräviä pokkauksia. Sama kulmikkuus on tuotu myös valoihin ja etuviistosta auto on saanut aggressiivisemman ilmeen. Suoraa edestä puolestaan leveä maski ja voimakkaasti sivuille viedyt valot tekevät korostavat leveyttä.

Takaosa puolestaan ei vakuuta ensivilkaisulla. Perä laskeutuu aiempien sukupolvien tapaan, mutta peräkontin luukku jää poikkeuksellisen lyhyeksi. Tämä saa perän näyttämään suorastaan suhteettoman lyhyeltä, ja selkeän vaakalinjan puuttuminen vaatii totuttelua. Muodoissa on haettu ensimmäisen sukupolven tyyliä, mutta kokonaisuus ei ensivaikutelman perusteella täysin vakuuta.

Sisätilat noudattavat E- ja S-sarjalaisissa nähtyä kahden näytön tyyliä. Kokonaisuudessaan tyyliltään sisusta on ulkonäköä vakuuttavampi. Tunnelma on laadukas ja ohjaamoon on helppo kotiutua. Sisätilojen suurin periaatteellinen muutos edeltäjään verrattuna löyty takapenkiltä, joka on ensimmäistä kertaa kolmen istuttava. Keskimmäinen penkki tosin sopii lähinnä lyhyille siirtymille, mutta laitapaikoilla tilaa on riittävästi.

Moottoreina nähdään Mercedeksen uuden sukupolven moottoreita. E-sarjalaisesta poiketen auto saa S-sarjan faceliftissä nähdyt uudet kuusisylinterit rivimoottorit keulalle.

Kuvat: Mikko Autio

Lue lisää Mercedeksen uusista moottoreista:
Koeajossa Mercedeksen uudet rivikuutoset – paluu mekaanisen tasapainon äärelle