Kialla kova kattaus Frankfurtissa – katso video tärkeimmistä uutuuksista

Kian osastolla oli peräti kolme uutuutta: uudet Sportage ja Optima sekä uudistettu Ceed. Näistä viimeksi mainitun uudistukset keskittyvät pieneen ilmeen freeraukseen sekä ulkona että sisällä, uudistettuihin moottoreihin ja vaihteistoihin sekä varustepäivitykseen. Uusi ja mielenkiintoinen moottorivaihto on yksilitrainen ja kolmisylinterinen bensaturbo, josta on kaksi tehoversiota: 100 tai 120 hv.

Optimalla Kia yrittää puolestaan kaapata entistä isomman osan edustavien sedanien markkinoista. Tässä auttavat joka suuntaan kasvaneet ulkomitat, ja Kian edustajien mukaan parantunut jousitusmukavuus. Ulkomuotoa on hiottu hieman, mutta ero edeltäjään on melko pieni. Optima on toki edelleen nykyaikaisen näköinen, eli suurempaan uusiutumiseen ei ollut edes tarvetta. Perusmoottoriksi on tarjolla kaksilitrainen bensakone (163 hv) tai 1,7-litrainen diesel. Ensi vuonna on lupa odottaa myös hybridiä.

Mielenkiintoisin uutuus Kian kolmikosta on uusi Sportage. Auton ulkopinnoissa näkyy vahvasti Kian Euroopan muotoilukeskuksen kynän jälki. Auto on myös kasvanut hieman edeltäjään nähden, eli mittasuhteet ovat muuttunut jo sitäkin kautta. Iloinen asia on tavaratilan kasvu 465 litrasta 503 litraan. Myös takamatkustajat ovat aiempaa tyytyväisempiä. Ohjaamossa kuljettajan ja etumatkustajan fiilistä nostaa puolestaan parantunut laatuvaikutelma – kabiini tuntuu astetta arvokkaammalta. Perusbensakone on vapaasti hengittävä ja 1,6-litrainen, josta otetaan irti 132 hevosvoimaa. Turbon avulla teho nousee 177 heppaan. Dieseleitä on kaksi: 1.7 (115 hv) ja 2.0 (136 hv tai 184 hv).