Historiallinen teko Nissanilta – tekeekö Toyota vastaiskun?

Tänä vuonna Euroopassa tapahtui jotain merkittävää. Nissan myi alkuvuoden aikana Euroopassa lähes 300 000 autoa, ja ohitti myyntiluvuissa Toyotan ensimmäisen kerran tällä vuosituhannella.

Suurin syyllinen on tietysti Nissan Qashqai, joka löytyy aika monen Euroopassa uutta autoa harkitsevan ostoslistalta. Merkittävän Nissanin tempusta tekee vielä se, ettei sillä ole mallistossaan lainkaan hybridiä. Sähköauto Leaf (Lue uudesta Leafista tästä) on toistaiseksi saanut yksin puolustaa Nissanin ekoimagoa. Nissanin mallisto on myös Toyotaa kapeampi.

Siksi odotin mielenkiinnolla, miten nämä aina tiukasti keskenään kilpailleet japanilaismerkit olisivat esillä Frankfurtissa.

Toyotan päätähti oli luonnollisesti uuden pohjalevyn saanut Prius (Katso video Priuksesta tästä). Se on entistä taloudellisempi ja varmasti kaikilla osa-alueilla edeltäjäänsä parempi. Tähän kuuluu myös se, että se on edeltäjäänsä linjakkaampi – ilmanvastuskertoimella mitattuna. Ja se ei ole ikinä hyvä asia, kun autot muotoillaan pelkän tuulitunnelin avulla. Uusi Prius on sen näköinen, ettei se tule toimimaan suurena ja houkuttelevana magneettina autokaupan ikkunassa.

Siksi oli positiivista huomata Priuksen vieressä oleva Toyotan konseptiauto C-HR (pääkuvassa), jota on päivitetty Pariisin autonäyttelystä. Toyota on tehnyt coupemaisesta pikkumaasturista oikeasti coupen. Tai itse asiassa C-HR näyttää pieneltä coupelta, johon on laitettu vain näyttävät helmat ja isot pyörät. Tuote on sen näköinen, ettei se voi olla hirveän käytännöllinen tai järkevä – ja juuri siksi se on niin kiehtova.

Se, että auto on uudestaan esillä vuosi Pariisin jälkeen merkitsee sitä, että Toyota on tuomassa auton nopeasti tuotantoon. Tuotantoauto nähdään Geneven autonäyttelyssä ensi vuoden maaliskuussa – ja luvassa on myös hybridiversio. Ainakin C-HR kääntäisi päitä autokaupan ikkunassa. Sille pitää vain keksiä kiva, sympaattinen, nokkela ja seikkailua henkivä nimi. Miten olisi Dune?

Uudella pienellä crossoverillaan Toyota haluaa haastaa tietysti Nissan Juken, joka on toiminut Nissanin villimmän luonteen lähettiläänä Euroopassa. Ja lisää on ilmeisesti luvassa.

Nissanilla oli myös esillä kompakti crossover-konsepti osastollaan. Sen voisi heijastelevan seuraavan Juken linjoja, vaikkei Nissan tätä myönnäkään. Nissanin muotoilujohtaja Shiro Nakamura on tehnyt elämänsä aikana monenlaisia autoja; ja hyvin kauniitakin, mutta urheiluauton Zetan muotojen ymppääminen pikkumaasturiin ei ole onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla.

Gripz-konsepti (katso tästä video Gripz-konseptista) on sekava ja outo, hormonihirviä – eikä herätä suurta mielenkiintoa, vaikka sen vierellä seisoo keimailevasti nainen tiukkaan nahka-asuun pukeutuneena. Tämä on kaikkien japanilaisten ongelma Euroopassa. Vaikka heillä on muotoilustudioita myös tällä mentereella, isot linjaukset ja päätökset tekee aina japanilainen johtaja. Ja japanilainen muotoilumaku on selvästi erilainen kuin eurooppalainen.

Katso ja lue tästä kaikki olennainen Frankfurtin autonäyttelystä:
Hengästyttävä Frankfurt – lue ja katso Teknavin jättipaketti autonäyttelystä

comments powered by Disqus