Autot vahvasti mukana CES-messuilla – tuttuja valmistajia ja täysin uusia pelureita

Maailman suurin kuluttajaelektroniikan tapahtuma kerää vuosi vuodelta enemmän myös autoalaa mukaan. CES 2018 järjestetään perinteiseen tapaan Las Vegasissa, ja tänä vuonna ajankohta on 9.-12.1.

Valitse kaikki tarvitsemasi autoilun palvelut edulliseen kuukausihintaan.

Klikkaa All In One >>>

Autonäyttelyjen lisäksi autonvalmistajat esittelevät entistä useammin autoja muiden tapahtumien yhteydessä. Esimerkiksi uusin M5 näytettiin ensimmäisenä pelimaailmassa kuten useat muut urheiluautot. Yksi jatkuvasti enemmän autoja keräävä tapahtuma on Las Vegasissa järjestettävät CES-messut, jossa aiheeseen sopivasti valmistajat esittelevät usein viimeisintä teknologiaansa.

Hyundai esittelee messuilla uuden sukupolven polttokennoauton, joka on myös varustettu viimeisimmillä autonomisen ajamisen järjestelmillä. Myös auton nimi paljastetaan vasta esittelyn yhteydessä.

Hyundain esitys on vielä varsin konservatiivista Nissanin rinnalla. Japanilaisvalmistaja nimittäin esittelee CES-messuilla uutta Brain-to-Vehicle-teknologiaa, joka mahdollistaa kuljettajan toimien ennakoimisen seuraamalla tämän aivosignaaleja. Nissanin mukaan tämän tyylisellä järjestelmällä pystytään valvomaan kuljettajan vireystilaa ja sopeuttamaan auton toiminta paremmin kuljettajan seuraavan ajatuksen mukaiseksi.

Myös pieni sveitsiläinen valmistaja Rinspeed on mukana messuilla. Rinspeed tähtää mukaan automatisoituvaa ja muuttuvaan kaupunkiliikenteeseen, jonne se haluaa tarjota vaihtoehdon autoilua uudella tavalla lähestyvällä Snap-konseptilla. Konseptissa auto on hyödynnettävissä liikkumisen lisäksi myös aiempaa laajemmin paikallaan ollessaan.

Täysin uutena tulokkaana CES-messuilla nähdään myös uusi automerkki. Nimellä Byton kulkeva valmistaja esittelee ensimmäisen ajokelpoisen konseptiautonsa messuilla. Nykytrendille tyypillisesti auto kulkee sähköllä ja valmistajan mukaan toimintamatka on 520 kilometriä. Iso sähkö-SUV on tulossa Kiinan markkinoille vuonna 2019 ja lähtöhinnaksi ilmoitetaan 45 000 yhdysvaltain dollaria. Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan autoa lupaillaan myyntiin 2020.

Palaamme kattavammin CES-messujen autotarjontaan, kun messut avaavat ovensa.

Kuvat: Valmistajat