Autokaupassa kevättä rinnassa – nousua myynnissä, laskua hinnoissa

Aavistuksen viime vuotta hiljaisemman helmikuun jälkeen autojen ensirekisteröinnit kokivat jälleen pienen piristyksen maaliskuun aikana. Kokonaisuudessaan maaliskuun aikana rekisteröitiin 11 721 uutta henkilöautoa, mikä on 4,5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2017. Vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden osalta ensirekisteröintejä on kertynyt 34 413 kappaletta, mikä puolestaan on 3,9 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Vuoden alusta alkanut romutuspalkkiokampanja ja autoveron portaittainen aluntuminen on näkynyt myös uusien autojen hinnoissa. Autoveron aleneminen on osa vuosien 2016-2019 alussa tehtävää lakimuutosta. Autovero aleni vuoden vaihteessa keskimäärin 0,9 prosenttia, mikä puolestaan on heijastunut myös myytyjen autojen hintakehitykseen. Keskimääräinen uuden auton hinta on laskenut tämän vuoden alussa 1,2 prosentilla verrattuna vuoden 2017 joulukuuhun.

Perinteiset suosikit ovat edelleen voimissaan, ja tilastojen kärjestä löytyvät perinteiset suosikit. Toyota on ampaissut varsin selkeään kärkeen merkkien osalta yhteensä 4 590 ensirekisteröinnillä. Tämän taustalta löytyy monen mallin tasainen suoriutuminen. Volkswagen on tilastoissa kakkosena 3 725 rekisteröinnillä, mutta kolmantena tuleva Skoda alkaa lähestyä 3 583 rekisteröinnillä kokonaismäärältään Volkswagenia, ja olikin maaliskuussa toiseksi suosituin merkki.

Alta löydät maaliskuun kymmenen eniten rekisteröityä automerkkiä ja -mallia rekisteröintimäärineen.

1. Toyota 1 384
2. Skoda 1 325
3. Volkswagen 1 276
4. Ford 958
5. Nissan 855
6. Volvo 845
7. Opel 616
8. Mercedes-Benz 545
9. Kia 543
10. Audi 470
1. Skoda Octavia 594
2. Nissan Qashqai 581
3. Toyota Yaris 534
4. Volkswagen Golf 384
5. Ford Fiesta 344
6. Toyota Auris 306
7. Ford Focus 284
8. Volkswagen Polo 278
9. Volvo XC60 271
10. Skoda Fabia 251

Pakettiautojen ensirekisteröinnit kokivat ainakin pienen notkahduksen. Maaliskuussa rekisteröitiin 1 497 uutta pakettiautoa, mikä on 1,8 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Koko alkuvuoden osalta pakettiautojen rekisteröinnit ovat edelleen 0,4 prosenttia viime vuotta edellä.

Kuva: Mikko Autio

Lue lisää alkuvuoden ensirekisteröinneistä ja autokaupasta:
Alkuvuoden rekisteröinnit viime vuotta edellä – helmikuun luvuissa pientä miinusta
Alkuvuoden autokauppa käyntiin vauhdikkaasti – vuosi avattiin ennätyslukemilla
Auton omistaminen muuttuu – uusi auto ajoon kuukausimaksulla

Teknavin uudet 15. tuotantokauden jaksot esitetään maanantaisin klo 22.35 MTV3-kanavalla. Lisää ohjelman aiheista löydät osoitteesta www.teknavi.fi.