Tässä toukokuun myydyimmät puhelimet – uusi OnePlus 6 kärjessä sekä Elisalla että Telialla

Kuukausi on vaihtunut kesäkuuksi kalenterissa, ja suomalaisoperaattorit ovat paljastaneet toukokuun myydyimmät puhelimensa.

OnePlussan uusi OnePlus 6 -älypuhelin tuli myyntiin 21.-22. toukokuuta, ja kipusi suoraan sekä Elisan että nyt myös Telian yksityisasiakkaiden myyntilistan kärkeen koko toukokuun ajalta.

Tähän asti OnePlus-myynti Suomessa on keskittynyt sitä ainoana jälleenmyyjänä kaupanneelle Elisalle, mutta OnePlus 6:n myötä myyntiä tuli jakamaan myös Telia. Ainakaan myyntiintulokuukautena tällä ei kuitenkaan ollut listasijoituksiin vaikutusta, vaan Elisalta puolentoista vuoden ajalta tuttu ykkössija saavutettiin heti myös Telian myynnissä.

”Yhteistyömme Elisan kanssa on ollut erinomaista. He ovat tehneet hienoa työtä saavuttaaksemme ykkössijan. Myös uusi kumppanimme Telia on tehnyt upeaa työtä uutuuspuhelimemme lanseerauksen kanssa”, OnePlussan Suomen maajohtaja Tuomas Lampén kommentoi.

Elisalla OnePlus 6:n perässä toiseksi myydyin puhelin oli edeltäjä OnePlus 5T. DNA:n listan kärjen miehittivät Samsungin edullisemmat älypuhelinmallit ja Applen iPhone 7 ja iPhone 8.

”Vaikka myydyimpien lista näyttää ensisilmäyksellä suhteellisen muuttumattomalta, valikoimassamme tapahtuu jatkuvasti muutoksia. Pelkästään kevään aikana meille on tullut myyntiin lähes 30 uutta puhelinmallia yhdeltätoista eri laitevalmistajalta. Haluamme myös jatkossa vastata kuluttajien erilaisiin tarpeisiin ja antaa heille aidon vapauden valita. Tarjoamalla laajan valikoiman varmistamme asemamme myös teknisen kehityksen aallonharjalla”, Elisan henkilöasiakkaiden liiketoimintajohtaja Jan Virkki kommentoi.

Laajasta tarjonnasta huolimatta tutuksi tulleet brändit myyvät kuitenkin aina hyvin. Listoilta ei löydy juuri muuta kuin Applea, Huaweita / Honoria, Nokiaa, OnePlussaa ja Samsungia. ”Esimerkiksi OnePlus-puhelinmallien jatkuva suosio kertoo osaltaan siitä, että brändi on alkanut saavuttaa pysyvämmän aseman Suomessa”, Virkki konkretisoi.

Toukokuun puhelinmyyntiä värittivät myös kampanjat sekä perinteinen lahjakausi.

”Meille jo perinteeksi muodostunut kampanja ”Luurinmetsästyspäivät” sai asiakkaita hankkimaan laitteita toukokuussa. Huawein uusi P20-sarja on herättänyt positiivista kiinnostusta ja P20 Lite on uutuutena kiivennyt jopa neljänneksi”, sanoo Telian laiteliiketoiminnasta vastaava johtaja Jussi Vuorinen.

”Koulunsa päättäville ja valmistuville puhelin on hieno ja arvostettu lahja. Tässä vaiheessa vuotta myymälöissämme alkaa näkyä myös ensi syksyn ekaluokkalaisia, joille ollaan hankkimassa ensimmäistä omaa puhelinta. Tulevalle koululaiselle kesä on hyvä aika harjoitella valmiuksia puhelimen käyttöön perheen kesken”, kertoo puolestaan DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.

DNA:n myydyimmät puhelimet toukokuussa (suluissa huhtikuun sijoitus)

1. (15.) Samsung Galaxy A3 (2017)
2. (10.) Apple iPhone 7
3. (4.) Samsung Galaxy J3 (2017)
4. (6) Apple iPhone 8
5. (8.) Samsung Galaxy J5 (2017)
6. (12.) Huawei P Smart
7. (-) Huawei Mate 10 Lite
8. (5.) Apple iPhone 6
9. (9.) Huawei P20 Lite
10. (-) Apple iPhone X
11. (3.) Honor 8 Lite
12. (11.) Nokia 3310
13. (14.) Nokia 3
14. (-) Samsung Galaxy S8
15. (1.) Samsung Galaxy S7

Elisan henkilöasiakkaille myydyimmät puhelimet toukokuussa

1. OnePlus 6
2. OnePlus 5T
3. Apple iPhone SE
4. Huawei P Smart
5. Samsung Galaxy J3
6. Samsung Galaxy A3
7. Apple iPhone X
8. Nokia 6
9. Apple iPhone 6
10. Huawei P20 Lite
11. Samsung Galaxy J5
12. Huawei Mate 10 Lite
13. Apple iPhone 8
14. Nokia 8
15. Nokia 3

Elisan yritysasiakkaille myydyimmät puhelimet toukokuussa

1. Apple iPhone 8
2. Samsung Galaxy A5
3. Samsung Galaxy J5
4. Apple iPhone 7
5. Apple iPhone 8 Plus
6. Apple iPhone X
7. OnePlus 6
8. Samsung Galaxy Xcover 4
9. Samsung Galaxy S8
10. Samsung Galaxy A3
11. OnePlus 5T
12. Samsung Galaxy A8
13. Nokia 8
14. Nokia 3
15. Nokia 216 2G

Telian kuluttajille myydyimmät puhelimet toukokuussa (suluissa huhtikuun sijoitus)

1. (-) OnePlus 6
2. (1.) Apple iPhone 8 / 8 plus
3. (2.) Huawei Y6
4. (-) Huawei P20 Lite
5. (8.) Samsung Galaxy S8 / S8+
6. (-) Huawei Mate 10 lite
7. (-) Samsung Galaxy A3
8. (5.) Apple iPhone SE
9. (-) Samsung Galaxy A5
10. (10.) Apple iPhone 7

Telian yrityksille myydyimmät puhelimet toukokuussa (suluissa huhtikuun sijoitus)

1. (1.) Samsung Galaxy J5 (2017)
2. (-) Nokia 6 (2018)
3. (2.) Samsung Galaxy A5 (2017)
4. (3.) Samsung Galaxy A3 (2017)
5. (5.) Samsung Galaxy Xcover 4
6. (4.) Apple iPhone 8 64GB
7. (7.) Samsung Galaxy S8
8. (9.) Apple iPhone 7 32GB
9. (8.) Samsung Galaxy A8 (2018)
10. (10.) Apple iPhone 6s 32GB