DNA ajaa alas antennitelevisioverkkonsa – ”Verkko sammutetaan viimeistään heinäkuussa 2020”

DNA ajaa alas antennitelevisioverkkonsa.

DNA kertoo päättäneensä sulkea VHF-taajuuksia käyttävän antenniverkkonsa vuoden 2020 aikana. Samalla DNA luopuu antenniverkon verkkotoimiluvistaan. Jatkossa DNA keskittyy sisällön kaapeli- ja laajakaistajakeluun, tarjoten monipuoliset televisiopalvelut edelleen kaikkien suomalaisten ulottuville.

”Tavoitteenamme oli tuoda kilpailua Suomen antennitelevisiomarkkinaan, joka on perinteisesti ollut yhden toimijan hallussa. Halusimme haastaa monopolin sekä hinnalla että laadulla. Onnistuimmekin laajentamaan ja parantamaan antennikotien kanavatarjontaa merkittävästi ja siirsimme antenni-tv-jakelun teräväpiirtoaikaan, mutta liiketoiminnan kannalta elintärkeät verkkokapasiteetin asiakkaat jäivät valitettavasti puuttumaan”, kertoo DNA:n kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen.

DNA on tarjonnut antennikoteihin teräväpiirtoisia tv-palveluita omassa VHF-antenni-tv-verkossaan lähes kymmenen vuoden ajan. DNA kertoo tehneensä merkittäviä panostuksia VHF-antennien määrän kasvattamiseksi kiinteistöissä ja kapasiteetin myymiseksi ohjelmayhtiöille, mutta siitä huolimatta VHF-verkkoon ei ole onnistuttu saamaan liiketoiminnan kannalta oleellisia, verkkokapasiteetista maksavia asiakkaita.

DNA ei enää neuvottele uusista VHF-verkon jakelusopimuksista. Verkko sammutetaan viimeistään heinäkuussa 2020 ja DNA luopuu samassa yhteydessä VHF-taajuuksien verkkotoimiluvistaan.

DNA kertoo jatkavansa televisiopalvelujen tarjoamista antennikoteihin laajakaistan välityksellä. VHF-verkossa nyt jaettavat maksukanavat siirtyvät UHF-verkkoon vuoden vaihteessa, kun DNA:n ja Digitan välinen antenniverkon maksu-tv-toimintaa koskeva liiketoimintakauppa astuu voimaan.

DNA:n ja Digitan kauppa viranomaishyväksynnän syyskuussa. DNA:n antennitelevisioverkon maksu-tv-liiketoiminta ja maksu-tv-asiakkaat siirtyvät Digitalle 1.1.2020.

DNA:n mukaan sen tilaajat voivat jatkaa maksu-tv-palveluidensa käyttöä ja kanavien vastaanottamista keskeytyksettä kiinteistön UHF-antennilla. Ylen HD-kanavien jakelu DNA:n VHF-verkossa jatkuu toistaiseksi. Jakelun jatkosta kerrotaan erikseen. Vapaasti vastaanotettavien MTV3 HD- ja TV5 HD -kanavien jakelu DNA:n VHF-verkossa päättyy tämän vuoden lopussa.

Alta löytyvä kuva kertoo eri kanavien tämän hetken jakelusta eri verkoissa.