YouTube-kanavaa voi nyt fanittaa maksullisella tilauksella

Googlen omistamaan YouTube-videopalveluun on tulossa uutta, kertoo 9to5Google. VidCon 2018 -tapahtumassa esiteltiin muun muassa tuoreita menetelmiä ansaita rahaa tai fanittaa ihailemaansa tubettajaa.

YouTube haluaa auttaa käyttäjiään ansaitsemaan enemmän videoillaan, mihin pyritään yhtiön mukaan muillakin kuin mainostuloilla. Uusi kanavajäsenyys mahdollistaa kovimmille faneille tietyn kanavan maksullisen tilaamisen hintaan 4,99 euroa kuukaudessa. Tilaus antaa käyttöön muun muassa uudenlaisia merkkejä, emojeita sekä vain jäsenille tarkoitetun kommenttikentän unohtamatta tietenkään tubettajien vain maksaville katsojille tarkoitettua sisältöä.

Maksullinen tilaaminen on YouTube-kanavan omistajan niin halutessa mahdollista, mikäli tilaajia on yli 100 000.

Tilaa-painike saa piakkojn seuraa uudesta, maksullisesta Liity-valinnasta
Tilaa-painike saa piakkojn seuraa uudesta, maksullisesta Liity-valinnasta

Lisäksi YouTubeen on tulossa ensi-iltamainen Premiere-ominaisuus, jonka avulla ennalta nauhoitetun videon voi laittaa toistumaan haluttuun aikaan ikään kuin suorana lähetyksenä live-videon tapaan. Tällä pyritään palvelun kehittäjien mukaan muun muassa helpottamaan tunnelman nostatusta ennen suurta ja odotettua videota. Tulevaisuudessa panostetaan niin ikään tubettajien oheistuotteiden myynnin yksinkertaistamiseen videopalvelussa.

YouTubella on viimeisimpien tietojen mukaan jo 1,9 miljardia aktiivista ja kirjautunutta käyttäjää kuukausittain, minkä lisäksi palvelulla rahaa tahkoavien määrä on sekin jatkuvasti nousussa. Nähtäväksi jää, miten esimerkiksi Instagramin vastikään julkistama IGTV-palvelu pystyy videosivustojen jättiä horjuttamaan.