Raportti: Huawein oma käyttöjärjestelmä vielä ”kaukana valmiista” – suuri kysymys on Android-sovellusten toimivuus ja saatavuus

Huawein suunnitelmiin liittyen sen uuteen omaan käyttöjärjestelmään vaihtoehtona Androidille kohdistuu nyt paljon huomiota.

Eilen kiinalaismedioista nousivat raportit Huawein kuluttajaliiketoiminnan toimitusjohtajan Richard Yun kommenteista, joiden mukaan Huawein uusi käyttöjärjestelmä voisi valmistua jo syksyksi ja se olisi yhteensopiva Android-sovellusten kanssa. Kääntämällä sovelluksensa uudelle käyttöjärjestelmälle niiden suorituskyky voisi myös olla jopa 60 prosenttia parempi kuin Androidilla.

The Informationin mukaan Huawei on kehittänyt uutta käyttöjärjestelmäänsä jo vuosia, mutta tästä huolimatta se on vielä ”kaukana valmiista”. Hankkeen koodinimeksi kerrotaan ”Project Z”. Androidin käytön estyminen Googlen palveluilla varustettuna kiihdyttää nyt uuden käyttöjärjestelmän kehitystyötä, mutta silti aikataulu voi tuottaa suuria haasteita.

Alun perin hankkeen pääfokuksen kerrotaan olleen Huawein Kiinan kotimarkkinoissa ja useammissa erilaisissa laitteissa – puhelinten ohella puettavissa laitteissa ja erilaisissa kodin laitteissa. Nyt painopisteitä joudutaan kuitenkin nopeasti muuttamaan. Yhdysvaltojen päätöstä ja Googlen palveluilla varustetun Androidin käytön estymistä nyt Huawei-pomo Richard Yu kuvaili kiinalaismedioiden mukaan ”suureksi yllätykseksi” ja totesi käyttöjärjestelmän ympärille syntyvän ekosysteemin olevan keskeisessä roolissa.

Uuden käyttöjärjestelmän edetessä Huawei voi myös poimia mukaan kumppaneita kehitystään jouduttamaan. Esimerkiksi Aptoide-sovelluskaupan toimitusjohtaja Paulo Trezentos on vihjannut yhtiönsä olevan auttamassa Huaweita korvaamaan sen laitteista tulevaisuudessa puuttuvan Google Play -sovelluskaupan.

Huawei on jo aiemmin tuonut laitteisiinsa oman Huawei App Gallery -sovelluskaupan, jonka suosio on kuitenkin toistaiseksi jäänyt marginaaliseksi. Huawei on pyrkinyt houkuttelemaan sovelluskehittäjiä tuomaan sovelluksena tarjolle kaupassa lupaamalla niille suurta kohdeyleisöä ja myös pääsyä Kiinan markkinoille.

Huawein oman käyttöjärjestelmän menestyksen tiellä on paljon hidasteita tai jopa esteitä. Toistaiseksi on esimerkiksi epäselvää sekin, voisivatko Yhdysvaltojen kieltolistapäätöksen voimassa ollessa yhdysvaltalaiset yhtiöt tuoda sovelluksiaan edes saataville Huawein sovelluskaupan kautta. Suurin osa länsimaissa käytetyistä suosituimmista sovelluksista on yhdysvaltalaisyhtiöiden kehittämiä.

Koko tapahtumasarja Huawei-puhelinten ympärillä lähti liikkeelle viime viikolla, kun Yhdysvaltojen kauppaministeriö viime viikolla presidentti Donald Trumpin valtuutuksen jälkeen asetti Huawein kieltolistalle. Yhdysvaltalaiset yhtiöt eivät enää saa myydä Huaweille teknologiaa, eivät laitteita eivätkä palveluja. Tosin tiistaina tästä päätöksestä annettiin myös 90 päivän väliaikainen vapautus, mahdollistaen toistaiseksi tietoturvapäivitykset olemassa oleviin Huawei-puhelimiin.

Kieltolistapäätöksestä johtuen, ja sen tullessa voimaan, Google on kuitenkin pidemmällä aikavälillä lopettamassa kehittämänsä käyttöjärjestelmän osalta jatkossa kaiken yhteistyön Huawein kanssa.

Huawei ei ole olisi jatkossa saamassa Googlelta minkäänlaista apua Androidiin liittyen ja lisäksi monet Googlen palvelut poistuvat tämän hetken ymmärryksen mukaan uusista Huawei- ja Honor-laitteista. Näin päätöksen odotetaan tällä hetkellä vaikuttavan Huawei ja Honor-laitteisiin:

  • Uusissa laitteissa ei enää mukana Googlen sovelluksia, kuten Google Play -sovelluskauppa, Google Chrome -selain, Gmail-sähköposti ja monet muut. Käytännössä sovellukset saattaa saada toimimaan laitteissa itse asentaen, mutta myös tämä voi olla hankalaa tai jopa mahdotonta.
  • Uusissa laitteissa ei enää Googlen taustalla toimivia Play-palveluja (Play Services) ja muita Googlen taustapalveluja. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi, etteivät monien Android-sovellusten sisältämät sijainti- ja karttatoiminnot toimi ilman kehittäjien tekemiä muutoksia, kuten eivät myöskään ilmoitukset. (Juuri tämän ongelman Huawei yrittää ratkaista tarjoamalla vaihtoehtoisia ratkaisuja kehittäjille, mutta tämä vaatii kehittäjän kääntävän sovelluksensa uudelleen Huawein alustalle.)

Huawei oli nousemassa maailman suurimmaksi älypuhelinvalmistajaksi tämän vuoden aikana ennen muutaman viime päivien dramaattisia käänteitä. Huawein puhelinmyynnistä karkeasti puolet menee Kiinan kotimarkkinoille, joissa Googlen palveluja ei ole tähänkään asti ollut käytössä. Kansainvälisillä markkinoilla Huawei kohtaa kuitenkin vaikean tilanteen ilman niitä ja mahdollisesti muita yhdysvaltalaisyhtiöiden palveluja.