Seuraavan sukupolven Nissan Murano nähty testeissä

Ensimmäiset kuvat kolmannen sukupolven Muranosta saatiin vahvasti maskeeratun auton testeistä. Aikaisempien mallien myynti on sujunut Euroopassa varsin heikosti. Alussa malli oli saatavilla vain 3,5-litraisella V6 bensamoottorilla ja tällä hetkellä Suomeen tuodaan myös 2,5-litraista dieseliä.

Nissanin sisäisten lähteiden mukaan kolmannen sukupolven malli tullaan varustamaan paremmin Euroopan markkinoille sopivilla vaihtoehdoilla, mikäli myyntiä Euroopassa jatketaan. Murano jatkaa edelleen Nissanin malliston lippulaivan paikalla ja etenkin se huomioiden malliin sopisi myös kunnollinen hybridivoimalinja.

Tämän hetken arvioiden mukaan uusi Murano tulee markkinoille vuonna 2015