Nyt tulee halpa älykello: Soittaa puheluita, hinta alle 70 euroa

Älykellojen markkinajohtaja Apple Watch ei kiinnosta kaikkia, varsinkaan jos kelloon ei halua panostaa 400 euroa. Onneksi markkinoilta löytyy halvempiakin vaihtoehtoja. Yksi kiinnostavimmista halpakelloista on Oukitelin uusi A29, jonka hinta on ainoastaan 65 euroa.

Oukitel on Suomessa melko tuntematon älypuhelinvalmistaja, joka on lähtenyt mukaan myös älykellobisnekseen.

Huomisesta lähtien Oukitel tuo ennakkotilattavaksi A29-kellomallin, johon voi asentaa oman sim-kortin. Näin ollen kellolla voi soittaa ja vastaanottaa puheluita, vaikkka älypuhelin ei olisi mukana. Vastaavaa ominaisuutta ei ole esimerkiksi Apple Watchissa.

Oukitelista tekee mielenkiintoisen myös se, että se toimii iOS- ja Android-puhelinten kanssa. Näin ollen se sopii myös iPhone-käyttäjälle.

Kelloon voi synkronoida yhteystiedot älypuhelimesta ja lisäksi kello toimii kauko-ohjeimen tavoin älypuhelimelle, eli sillä voi käynnistää esimerkiksi musiikkikappaleita.

A29 mittaa sykkeen ja pitää kirjaa askelista ja kulutetuista kaloreista. Lisäksi mukana on unen laadun tarkkailu. Näin ollen fitness-ominaisuuksiltaan Oukitel ei kalpene kalliimmille älykelloille.

A29 on valmistettu ruostumattomasta teräksestä ja siinä on 320 milliampeeritunnin akku. Akussa riittää potkua neljän tunnin puheluun.

comments powered by Disqus