3D-tulostus halpenee: Saat printterin 300 eurolla, mutta ota tämä huomioon

3D-tulostuksen hinta on laskenut reippaasti kuluneen vuoden aikana. Kuluttaja-asiakkaille tarkoitettujen 3D-printtereiden hinnat alkavat jo noin 300 eurosta.

Tulostimia maahantuovasta CityPlus Oy:stä kerrotaan, että halvin vaihtoehto ei välttämättä ole järkevin. Halpa laite voi olla vaikeakäyttöinen.

– Edullinen laite vaatii selvästi enemmän aikaa ja säätöä, sillä sen mukana ei tule esimerkiksi valmiita tulostusprofiileita. Myös asetusten kanssa täytyy pelata, laitteiden tukipalveluista vastaava Lasse Rantanen sanoo.

Helppokäyttöisyydestä saa kuitenkin maksaa. Rantasen mukaan selvästi helpomman laitteen saa, jos on valmis maksamaan siitä 1500-2000 euroa.

Kuluttajille suunnatut tulostimet ovat kehittyneet teknisesti aimo harppauksin viimeisen kahden vuoden aikana. Tällä hetkellä  laitteilla voi tulostaa jo melko yksinkertaisin toimenpitein kaksiväri- ja kaksimateriaalitulosteita.

Tulostimesta implantteja

Viimeisin trendi tulostimissa on aktiivinen ilmanpuhdistus. Tähän asti etenkin abs-muovin tulostaminen on ollut ongelmallista, koska muovista irtoaa tulostuksen aikana karsinogeenisiä materiaaleja. Aktiivisella ilmanpuhdistuksella varustettua tulostinta voi käyttää huolettomammin kotioloissa, missä tuuletus ei onnistu yhtä tehokkaasti kuin teollisuustiloissa.

Ammattilaitteilla materiaalien kirjo on kaavanut selvästi kuluttajatulostimia nopeammin. Kalliimmat laitteet tukevat monia eri metalleja sekä bioyhtyeensopivia materiaaleja, joiden avulla voidaan tulostaa implantteja ihmisen vartaloon. Materiaalien joukossa on muun muassa luun kaltaisia aineita, joista voidaan tulostaa esimerkiksi hammasproteeseja. Myös titaani on tullut tulostusmateriaalien joukkoon. Rantasen mukaan 3D-tulostetut implantit voivat olla arkipäivää kymmenen vuoden kuluttua.

– Maailmalla on kokeiltu muoveja, jotka reagoivat ympäröivän lämpötilan kanssa. Muovi muuttaa muotoaan kun lämpö laskee ja palautuu alkuperäiseen muotoonsa lämpötilan noustessa. Tällaista materiaalia on demottu tekolihaksissa, Rantanen kertoo.

Jättitulostin esillä DigiExpossa

Ensi viikonlopun DigiExpo-messuilla Helsingin Messukeskuksessa voi tutustua koko Euroopan mittakaavassa erikoiseen Leapfrox Xcel -tulostimeen, joka on yksi markkinoiden suurimmista. Laitteen tilavuus on peräti 610 litraa. Se painaa 200 kiloa ja on yli kaksi metriä korkea.

Xcelillä voi tulostaa erilaisia osia niiden alkuperäisessä mittakaavassa. Laitteella voi näin ollen tulostaa esimerkiksi huonekaluja. Tulostimen toimintoihin pääsee käsiksi älypuhelimesta, tabletista tai tietokoneelta, joka on kytketty langattomaan verkkoon. Tulostusmallin voi siis ladata laitteeseen helposti mobiililaitteelta. Älypuhelimesta voi seurata myös tulostuksen edistymistä ja tarpeen tulleen keskeyttää tulostuksen. Kyseistä laitetta ei ole Euroopassa kuin muutama kappale.

Hollannissa isoja 3D-printtereitä käytetään muun muassa talojen ja siltojen osien tulostamiseen.

Leapfrox Xcel 3D-tulostimeen voi tutustua lähemmin ensi viikonloppuna DigiExpossa Helsingin Messukeskuksessa. Tulostin on näytillä Teknavin tuottamalla Tulevaisuus on täällä -osastolla.