TV-ohjelman kulisseissa: ”Vuoden jytky, Spede-linko, katapultti, mykistävä, ja jymypaukku”

Ei voi ainakaan sanoa, että Teknavin vauhti hiipuisi kauden loppua kohden. Päinvastoin. 

Nyt on pläjäytetty sellaisia herkkuja leikkaamon tuutista pihalle, että voi pojat! Yleensä herra Alénkin on tässä kohtaa kautta jo hiukan väsynyt, mutta nyt on mieskin päässyt aivan uudelle laukalle.
– On ollut hieno kattaus. Joko ryhdytään pian tekemään uutta kautta?, Markku kyseli Tesla-kuvausten jälkeen.

Täytyy kyllä myöntää, että ei tästä maailmasta tunnu upeat nelipyöräiset loppuvan. Maailman autotuotanto puskee hurjin askelin eteenpäin. Siitä hyvänä esimerkkinä Ferrari 458 Speciale, jota testasimme Alastaron moottoriradalla. Edelliseen malliin 458 Italiaan verrattuna hevosvoimia on tullut noin 40 lisää (597), vaihteistoa on tarkennettu ja ja auton painoakin saatu kevennettyä lähes sata kiloa (1290 kg). Ulkonäkökin on muuttunut virtaviivaisemmaksi ja ilmaa paremmin leikkaavaksi. Näillä muutoksilla satanen kerää sekunteja ajanottokelloon tasan kolme, 0,4 sekuntia edeltäjäänsä nopeampana.
– Mieti Tervis, seuraava malli on 488 GTB, jossa on 3,9-litrainen kaksoisahdettu V8-moottori. Heppoja saatetaan pihalle 670, Markku kertoi ja jatkoi:
– Ferrari, no limit ever!

Muistan vieläkin, kun kuvasimme 458 Italiaa ensimmäisenä tuotantovuotenamme Nummelan lentokentällä vuonna 2011. Se oli myös ensimmäinen ohjelmamme testi-Ferrari. Sen jälkeen "puheenvuoron" Ferrarilta ovat saaneet FF, F12 Berlinetta, California ja nyt tämä 458 Speciale (Videokooste Markku Alénin Ferrari-testeistä Teknavissa).
– Kyllä näissä kaikissa on eroa kuin yöllä ja päivällä, Alén kommentoi.
– Ihan jo moottorin sijoittelussa. FF ja F12 ovat etumoottorisia, muut keski- tai takamoottorisia. Sen tuntee jo käsittelyssä. Mutta siihen kun lisää maagisen vaihde- ja kytkinjärjestelmän vauhtia tukemaan, niin ei ole auton voittanutta, Alén hehkutteli.
– Se on silloin andiamo.
–Eikös se olekaan avanti? ihmettelin Markun sanavalintaa.
– Ei, se on nyt muuttunut. Andiamo ja matkaan, Alén vakuutteli.

​

Olen törmännyt  muutamaan otteeseen kotikaupungissani Järvenpäässä ajossa olevaan taksi-Teslaan. Se ei kuitenkaan ole tehnyt minuun suurta vaikutusta. Sitten törmäsin YouTubessa hauskoihin videoihin, joissa täyssähköautoa kuljettava henkilö säikäyttää kyydissä olevan matkustajan hämmästyttävällä lähtönopeudella. Olin jotenkin epäileväinen Teslan suhteen, mutta kun olen lukenut autosta juttuja, niin mielenkiinto heräsi.
– Tää on mullekin ihan Ufo-juttu. En osaa aavistakaan mitä tapahtuu, oli Markun varsin epäileväinen kommentti ennen kuvauspäivää.
Siihen ne epäilykset loppuivatkin. Teslan uusin, tuplasähkömoottorinen D-malli oli suorastaan supermenestys. Harvoin kamerat taltioivat sellaisia riemunpurkauksia, joita Markun kanssa suustamme ilmoille laskimme.
– Vuoden jytky, Spede-linko, katapultti, mykistävä, jymypaukku, siinä muutamia ilmaisuja lainatakseni.
Luulin jo Bugatti Veyronin lyövän kaikki laudalta, mutta nyt tapahtui jotain ällistyttävää, oli ensimmäinen reaktioni, kun auto ampaisi järkyttävällä tempaisulla paikaltaan liikkeelle.
– Joo kyllä Veyronin ensimmäiset viisi sekuntia mykisti, mutta ei sekään pysty näin räjähtävään potkuun, Alén haukkoi henkeään.
Nyt tuli todistettu, että täyssähkölläkin saadaan huippulukemat nollasta sataan. 3,4 sekuntia ei ollut enää humpuukia.
– Tesla kun ei sudi. Ei pienintäkään viivettä. Sillä on vain kaksi toimintoa: on ja off. Useat superautotkaan eivät pysty launch control -lähdöllä samaan, Markku puhisi.

Autohan on saanut nimensä keksijä ja fyysikko Nikola Teslan mukaan. Amerikanserbialainen nero keksi muun muassa vaihtovirran ja radion. Teslan sanotaan keksineen myös sähköauton. Sähköautojen kehitys on ollut hidasta, mutta nyt 2010-luvulla sähköautobisnes näyttää kasvavan maailmalla odotettuihin mittoihin. Suomessa sen sijaan jonot ovat olleet lyhyitä sähköautokauppoihin. Jos latauspisteet ovat vähissä ja niissäkin latausajat pitkiä ja toimintasäde lyhyt, niin eihän se kauppa käy. Niitä toivottuja ja huippunopeita supercharger-pisteitä on ensi vuodeksi suunnitteilla Suomeen sentään kahdeksan kappaletta. Sähköautoilla on Suomessa viiden prosentin autovero, mutta sitä laskettaneen pian pyöreeseen nollaan. Mutta kaipa valtio nyt jonkun maksun kehittää, mikäli autot ryhtyvät menemään kaupaksi.

Tesla-koeajon jälkeen vedimme Markun kanssa henkeä. Olimme suorastaan sanattomia. Räyskälän lentokentällä samaan aikaan koulutuksessa olleet moottoripyöräpoliisit tulivat ihmettelemään nykyajan ihmettä.
– Mikä tuokin on? ihmetteli eräskin poliisi katsoessaan keskikonsolissa olevaa suurta näyttöä.
– Tykkäätkö Markku ajaa tätä Teslaa? uteli taas eräs virkavallan edustaja.
– Kyllä tästä jäi positiivinen fiilis. Järjettömän hienoa touhua, Alén vastasi.
– Tykkäätkö ylipäätänsä ajaa autoja? poliisi kyseli pilke silmäkulmassa.
– Enhän mä muutakaan osaa, oli Markun kaino vastaus.
Onhan näitä ajettu. TV-kausi lähenee loppuaan. Mutta jotain mielenkiintoista on vielä viimeiseen jaksoon jätetty.

Teknavin tv-ohjelman jaksoja voi katsoa jälkikäteen MTV:n Katsomo-palvelusta. Ferrari 458 Specialea Markku Alén ajoi yhdeksännen tuotantokauden 10. jaksossa ja Teslaa 11. jaksossa.

Katsomo: Teknavi, jakso 10 (mukana Ferrari 458 Speciale)
Katsomo: Teknavi, jakso 11 (mukana Tesla Model S P85D)

Lisää Ferraria ja sähköautoilua Teknavissa:
Videospesiaali: Nämä Ferrarit Markku Alén on testannut – katso ja herkuttele
Video: Muistatko tämän Teknavin sähköautoherkun? Kahtasataa peilijäällä

comments powered by Disqus