Kia Rio ottaa isot saappaat haltuun itsevarmasti

Uuden automallin, etenkin edeltäjän ollessa suosittu, suunnittelu on aina suuri haaste. Liian suuret ja rohkeat muutokset voisivat kadottaa asiakkaita, mutta toisaalta jotain uutta täytyy tuoda herättääkseen kiinnostusta.

Kerroimme jo aiemmin auton taustoista ja tekniikasta. Ehdottomasti mielenkiintoisimpana asiana on cee´dissä nähty 1,0-litrainen ja kolmisylinterinen turbokone, jota povataan Rion suosituimmaksi moottorivaihtoehdoksi.

Muotoilun osalta Kia on pysynyt varsin konservatiivisena Rion kanssa. Edeltäjä esiteltiin vuonna 2011, eikä se kerennyt missään vaiheessa vanhentua, joten tarvetta mullistaville muutoksille ei edes ollut. Mallin suunnittelusta ovat vastanneet pääasiassa muotoilukeskukset Saksassa ja Kaliforniassa, mutta läheisessä yhteistyössä on ollut myös Korean studio.

Muotoilullisesti uusi Rio pysyttelee siis uskollisena merkin sukunäölle. Aiempaa leveämpi ja matalampi tiger nose -maski tekee keulasta helposti tunnistettavan. Pitkät suorat linjat jatkuvat keulasta kylkiin luoden pienelle autolle vankan vaikutelman. Auton takaosa on pysty ja ilmettä hallitsevat LED-tekniikalla toteutetut isot takavalot.

Myös sisätilat muistuttavat vahvasti sisarmalleja. Mittaristo ja ratti ovat yhdennäköisiä isompien sisarusten kanssa. Myös kojelaudan selkeät ja leveyttä korostavat vaakalinjat ovat tutut, mutta kojelaudasta kevyesti ”kellumaan” irroitettu keskusnäyttö on Kialle uusi ratkaisu. Kokonaisuudessaan sisätilat ovat mitoiltaan riittävät, ja kokoluokka huomioiden hyvin tyylikkäät ja toimivan oloiset.

Uusi Rio tarjoaa myös useita lähinnä isommista autoluokista tuttuja varustelumahdollisuuksia. Mukavuutta parantavat esimerkiksi auton avaimeton lukitus ja käynnistys, sadetunnistin sekä lämmitettävä ohjauspyörä. Viihtyvyyttä edesauttaa uusi 5- tai 7-tuumaisella kosketusnäytöllä varustettu multimediajärjestelmä, joka tukee myös Android Auto ja Apple CarPlay -järjestelmiä.

Uusi Kia Rio esitellään suurelle yleisölle parin viikon päästä Pariisin autonäyttelyssä. Auton tuotanto alkaa tämän vuoden puolella, ja Suomeen ensimmäiset autot saadaan ensi vuoden puolella.

Kuvat: Mikko Autio