Vuosittainen Vuoden Auto Suomessa -valinta lähestyy jälleen. Auto- ja liikennetoimittajat ry:n jäsenistöstä muodostuvan tuomariston valinta julkistetaan Auto 2018 -tapahtumassa.
Nyt jo viidennen kerran nykymuodossaan järjestettävä Vuoden Auto Suomessa kilpailu lähestyy loppuaan. Alkujaan 30 auton joukosta tuomaristo äänesti jatkoon kuusi mielenkiintoisinta autouutuutta. Ensimmäisen kierroksen ehdokkaat löydät täältä.
Finaalikierrokselle selvisivät Ford Focus, Kia Ceed, Mercedes-Benz A-sarja, Skoda Karoq, Volvo XC40 ja Volvo V60. Toisella äänestyskierroksella jokaisella tuomarilla on käytettävissään 15 ääntä. Yksi auto on nostettava voittajaksi muita korkeammalla pistemäärällä, ja yhdelle autolle voi antaa enintään kuusi pistettä. Ensimmäisen kierroksen tavoin tärkein valintaperuste on rahalle saatava vastine. Muita kriteerejä valinnalle ovat muun muassa ympäristöystävällisyys, tekninen edistyksellisyys, turvallisuus, tilat ja ajettavuus.
Alapuolella kuvat ehdokkaista sekä linkit Teknavin juttuihin autoista.
Ensituntuma: Uusi, isompi ja edelleen hauska Ford Focus
Koeajossa Ford Focus 1,0 EcoBoost – uusia vahvuuksia tuttujen tueksi
Ensituntuma: Uusi Kia Ceed viehättää helppoudellaan
Ensituntuma: Uusi Mercedes-Benz A-sarja – uuden suunnan näyttäjä
Koeajossa uusi tähtioppilas – Mercedeksen A-sarja asettaa riman uudelle tasolle
Tässä on Skodan uusi katumaasturi Karoq – ainekset suureen suosioon
Koeajossa Volvo XC40 – täydellinen haastaja kuumentamaan katumaastureiden hypeä
Koeajossa Volvo XC40 – palikat kohdillaan
Ensituntuma: Uusi Volvo V60 tarjoaa yllättävää urheilullisuutta
Vuoden Auto Suomessa 2019 julkaistaan Auto 2018 -tapahtuman yhteydessä järjestettävässä Auto- ja Liikennegaalassa perjantaina 9.11. Tapahtumassa jaetaan myös muita palkintoja ja tunnustuksia auto- ja liikennealalla menestyksekkäästi toimineille tahoille. Gaalan huippuhetket ovat nähtävissä MTV3-kanavalla lähetettävässä koosteessa lauantaina 10.11. klo 15.05 ja sunnuntaina 11.11. klo 13.00.
Kuvat: AuLi ry ja Mikko Autio
Lue myös:
Autoilun suurtapahtuma avaa ovensa perjantaina – laaja kattaus uutuuksia ja mahdollisuus koeajoihin