Koronavirus sulkee autotehtaita ympäri maailmaa – vaikutuksia voidaan vain arvailla

Maailmalla jylläävä koronavirus, COVID-19, vaikuttaa käytännössä kaikkien alojen toimintaan. Terveydellisiä ja taloudellisia kokonaisvaikutuksia voidaan vasta arvailla.

Tämän hetken uutisointi pyörii pitkälti ja ymmärrettävästi rajusti leviävän koronaviruksen ympärillä. Kaikkien muiden elämänalojen tavoin myös autoteollisuus on joutunut tekemään kovia päätöksiä tartuntataudin leviämisen estämiseksi.

Valtaosa autonvalmistajista on kuluvalla viikolla ilmoittanut tuotantonsa keskeyttämisestä. Isoista eurooppalaisista toimijoista BMW (BMW, Mini, Rolls-Royce), Daimler (Mercedes-Benz), Volkswagen-konserni (Audi, Bentley, Bugatti, Lamborghini, Porsche, Seat, Skoda, Volkswagen), Jaguar Land Rover, PSA (Peugeot, Citroen, DS, Opel), Renault ja Volvo ovat ilmoittaneet tehtaidensa sulkemisesta. Lisäksi monet aasialaiset kuten Toyota, Honda, Hyundai ja Nissan sekä amerikkalaiset GM ja Ford ovat sulkeneet tehtaitaan eri mantereilla. Näillä toimilla autonvalmistajat haluavat ennen kaikkea suojella työntekijöidensä turvallisuutta ja estää viruksen leviämistä.

Autoteollisuus on globaalisti iso työllistäjä, joten tuotannon seisauksilla on myös isoja taloudellisia vaikutuksia. Isku on kova luonnollisesti jokaiselle työntekijälle, mutta myös yhtiöille. Viruksen leviämisen nopea pysäyttäminen on tärkeää mahdollisimman nopean normaaliin elämään palaamisen mahdollistamiseksi. Vuosi 2020 tulee ymmärrettävästi olemaan poikkeuksellisen haastava monilla teollisuuden aloille, ja kokonaisvaikutukset nähdään vasta ajan myötä.

Toistaiseksi maahantuojat Suomessa ovat viestineet varastotilanteen olevan hyvä. Tuotannon keskeytykset eivät siis välittömästi näy uusien autojen saatavuudessa, mutta toki tulevat tehdastilaukset tulevat viivästymään.

Kuva: Mikko Autio

Lue myös:
Taistelussa koronavirusta vastaan – Opel tarjoaa autoja terveydenhuollon käyttöön
Geneven autonäyttelyn ikävä kohtalo – peruutus vain kolme päivää ennen ovien aukeamista

Seuraa Teknavia myös sosiaalisessa mediassa!
Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja YouTubesta.

Teknavin 19. tuotantokauden uudet jaksot sunnuntaisin klo 22.35 MTV3-kanavalla.