Geneven autonäyttelyn ikävä kohtalo – peruutus vain kolme päivää ennen ovien aukeamista

Geneven vuotuisen autonäyttelyn oli tarkoitus avata ovensa medialle maanantaina 2.3. ja yleisölle 5.3. Sveitsin hallinto kuitenkin kielsi isot yleisötapahtumat koronaviruksesta johtuen, mikä johti näyttelyn perumiseen.

Valitse kaikki tarvitsemasi autoilun palvelut edulliseen kuukausihintaan.

Klikkaa All In One >>>

Geneven autonäyttely on yksi Euroopan merkittävimpiä autoalan tapahtumia. Näyttely on vakiinnuttanut asemansa etenkin superautojen, monien pienien valmistajien, erikoisautojen sekä oheistuotteiden näyttelynä. Se on suuri taloudellinen panostus kaikille mukana oleville tahoille ja kokonaisuudessaan puhutaan satojen miljoonien investoinneista. Tänä vuonna olisi ollut vuorossa jo 90. Geneven autonäyttely.

Maailmalla on nähty jo useiden isojen tapahtumien, kuten Barcelonan mobiilimessujen sekä Pekingin autonäyttelyn peruutuksia koronaviruksesta johtuen. Koronavirus on viime aikoina levinnyt myös Euroopassa kiihtyvällä tahdilla. Tästä huolimatta vielä 26.2. Geneven autonäyttelyn järjestäjä tiedotti, että näyttely tullaan järjestämään suunnitelmien mukaisesti. Tänään, 28.2., Sveitsin liittovaltion hallinto otti ohjat käsiinsä ja kielsi yli 1 000 ihmisen tapahtumat 15.3. saakka. Päivän osuminen Geneven autonäyttelyn viimeiselle päivälle ei siis liene sattumaa. Tästä johtuen näyttelyn järjestäjä tiedotti hieman myöhemmin virallisesti messujen olevan peruttu.

Kuva: Mikko Autio

Seuraa Teknavia myös sosiaalisessa mediassa!
Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja YouTubesta.