Uusien henkilöautojen ensirekisteröinneissä pieni notkahdus – pakettiautokauppa jatkaa hurjaa kasvua

Autokaupassa elettiin vahvaa kasvua lähes koko vuosi ja saman trendin odotetaan jatkuvan tänäkin vuonna. Tammikuun alku sujuikin hyvin ja kokonaisuudessaan vuoden ensimmäisen kuukauden aikana rekisteröitiin kahdeksen prosenttia edellisvuotta enemmän uusia henkilöautoja.

Liikenne- ja viestintäministeriön tammikuussa esittelemä liikenneverkkouudistus kuitenkin pysäytti kaupan hetkellisesti, ja sen vaikutukset näkyvät ainakin osittain helmikuun rekisteröintitilastoissa. Ymmärrettävistä syistä osa kaupoista viivästyi autoveron ympärillä käytävän keskustelun aikana, ja tilaukset jäivät myöhemmällä ajankohdalle. Helmikuussa uusia henkilöautoja rekisteröitiin 9 164 kappaletta, mikä oli 5,2 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Kahden ensimmäisen kuukauden osalta tilastot ovat kuitenkin 2,1 prosenttia plussalla.

Alkuvuoden osalta eniten rekisteröidyksi automerkiksi on noussut Toyota, ja useamman vuoden ykköspaikkaa pitänyt Volkswagen on toistaiseksi kolmannalle sijalla. Kakkospaikalta löytyy Skoda, jolla on selkeä ykköspaikka mallikohtaisissa tilastoissa Octavian myötä.

Pakettiautojen rekisteröinnit puolestaan ovat jatkaneet hyvillä kasvu-urilla. Tammikuussa pakettiautoja rekisteröitiin hieman yli 25 prosenttia edellisvuotta enemmän ja helmikuussa lukema oli 24,4. Kokonaismääränä tämä tarkoittaa alkuvuoden osalta 2 667 uutta pakettiautoa. Pakettiautojen ensirekisteröinnit ovat olleet yhtäjaksoisessa kasvussa jo 18 kuukautta, kun tilastoja verrataan aina edellisen vuoden vastaavaan kuukauteen. Koko vuodelle pakettiautojen ensirekisteröintimääräksi on ennustettu noin 15 000 uutta pakettiautoa, mikä tarkottaisi edellisvuoteen verrattuna noin 11 prosentin kasvua. Kauppa on siis tällä hetkellä hyvin tämän ennusteen edellä.

Kuva: Mikko Autio