Liikenneverkkouudistus hämmentää – laske itse paljonko autoilu maksaisi jatkossa

Autoalaa on tänään puhuttanut Liikenne- ja viestintämisteriön esitys valtion liikenneverkon ylläpidon siirtämisestä valtionyhtiölle. Samalla tämä johtaisi nykyisen autoverojärjestelmän täysremonttiin, jolla on sekä kannattajat että vastustajat.

Tiivistetysti esityksen mukaan nykyinen auton oston yhteydessä maksettava autovero poistettaisiin kokonaan, minkä lisäksi sekä ajoneuvoveroa että polttoaineveroa alennettaisiin. Autoilijoille tulisi maksettavakseen asiakasmaksut liikenneverkkoyhtiölle. Esityksessä autoilijoille annetaan mahdollisuudeksi valita kilometriperusteisen ja kiinteän asiakasmaksun väliltä. Trafin sivuilta löytyvällä laskurilla pystyy tarkistamaan muutoksen omalla kohdallaan.

Yhtenä perusteluna uudistukselle ministeriö kertoo olevan parantuvat resurssit, sillä yhtiön toiminta ei olisi riippuvaista valtion taloudesta. Uudistus ei luonnollisestikaan poistaisi tieverkkoon kohdistuvaa noin 2,5 miljardin korjausvelkaa, joka on myös nostattanut kritiikkiä.

– Liikenneverkon rahoitus vaatii uudistamista, sillä valtion varat eivät riitä ylläpitämään, saati kehittämään valtion liikenneverkkoa. Rahoituksen puutteesta johtuen meillä on huomattavan iso korjausvelka, joten tilanne on tuskin kenenkään mielestä hyvä. Nyt tarjolla on parannusehdotus, johon kannattaa suhtautua ennakkoluulottomasti ratkaisuihin pyrkien, sanoi ministeri Anne Berner aiheeseen liittyvässä tiedotteessa.

Autoveron poistamisella olisi toki myös positiivisia vaikutuksia. Tämä lisäisi uusien autojen kauppaa, mikä osaltaan auttaisi Suomea saavuttamaan tulevaisuuden päästötavoitteet. Ei myöskään sovi sivuuttaa autokannan uudistumisen myötä paranevaa liikenneturvallisuutta.

Valitettavasti päätöstä asiaan ei saada vielä lähiaikoina. Vasta huhtikuussa selviää eteneekö liikenneverkkoyhtiön valmistelu lainsäädäntöön asti, ja varsinaisia päätöksiä asiaan saadaan vasta syksyllä.