Uusi Audi A6 vakuuttaa – ”Tyylikäs ja mukavuuspainotteinen kokonaisuus”

Isojen sedanien kilpailu sai keväällä uutta verta, kun Audi esitteli uuden sukupolven A6:en. Uutuus on ottanut oppia isommista sisarmalleistaan sekä tyylin että teknologian osalta.

Katumaasturibuumista huolimatta myös perinteisille korimalleilla riittää edelleen kysyntää. Euroopassa isojen sedanien markkinoilla kamppailevat etenkin kolme kovaa saksalaista; Audi, BMW ja Mercedes-Benz. Kaikki esittelevät perinteisesti vuorollaan uutuudet, ja nyt Audi toi isojen sedanien joukkoon täysin uuden A6:en.

Uutuus on ottanut paljon mallia A8:sta ja A7:sta. Ulkonäössä on aiempaa enemmän särmää lukuisien pokkausten ja terävien kulmien myötä. Sama kulmikas tyyli jatkuu myös sisätiloissa. Keskikonsolista löytyy aina kaksi kosketusnäyttöä ja myös mittaristoksi on tarjolla näytöllä toteutettu kokonaisuus.

Teknisen tyylin lisäksi Audi on panostanut auton mukavuuteen. Etenkin vakiorengastuksella mukavuus suomalaisella tiestöllä vakuuttaa, minkä lisäksi äänieristys on kehittynyt.

– Uuden sukupolven A6 on tyylikäs ja mukavuuspainottainen kokonaisuus. Vaikka jousitus on säädetty pehmeeksi, niin siitä löytyy tarvittavaa jämäkkyyttä ääritilanteita varten, testikuski Risto Virtanen toteaa A6:sta.

Uuden Audi A6:n koko testi nähdään maanantaina 22.10. klo 22.35 MTV3-kanavalla esitettävässä Teknavin tv-kauden 6. jaksossa. Alapuolella hieman esimakua jakson annista.

Lue lisää:
Uusi Audi A6 vakuuttaa edustusauton elkein
Ensituntuma: Audi A6Avant – uusinta farkkumuotia Audin tapaan

Teknavin 16. tuotantokauden uudet jaksot esitetään maanantaisin klo 22.35 MTV3-kanavalla. Uusinnat perjantaisin ja sunnuntaisin MTV3:lla. Lisää ohjelman aiheista löydät osoitteesta www.teknavi.fi.