Halpaa autoilua kaasulla – jopa puolta pienemmät polttoainekulut kuin bensiinillä

Kaasuautoilu on jäänyt vähälle huomiolle Suomessa. Kaasu lukeutuu ympäristöystävällisiin vaihtoehtoisiin polttoaineisiin, mutta se on jäänyt keskusteluissa selkeästi hybridi- ja sähköautojen jalkoihin. Sähkö kun tuntuu tällä hetkellä olevan niin sanotusti kuumaa kamaa.

Monilla eurooppalaisilla valmistajilla on tarjolla kaasuversioita sekä henkilö- että tavara-autoista. Euroopassa suuria kaasuautoilumaita ovat muun muassa Italia, Saksa ja Suomeen verrattuna myös Ruotsissa on monikymmenkertainen kaasuautokanta. Suomessa kaasuautoja on myyty jo vuosien ajan vajaan 200 auton vuositahtia, ja autokanta on noin parin tuhannen paikkeilla.

Yksi yleisimmistä argumenteista kaasuautoilua vastaan tuntuu olevan harva tankkausverkosto. Etenkin pääkaupunkiseudulla tämä kuitenkin alkaa olla vain huono tekosyy, sillä asemia on sekä keskustan tuntumassa että kehäteiden varsilla. Myös valtateiden varsilla eri puolilla maata on yksityisiä asemia, jotka mahdollistavat kaasun hyödyntämisen myös pidemmillä matkoilla. Toki kaasuautolla voi ajaa myös normaalisti bensiinillä, jolloin riski matkan katkeamisesta on yhtä suuri kuin millä tahansa muullakin autolla.

Mikä sitten puoltaa kaasuautoja? Yksinkertaisuudessaan niiden taloudellisuus ja ympäristöystävällisyys. Kaasuautolla ajaminen on polttoainekustannusten puolesta noin puolet halvempaa kuin bensiiniautolla ajaminen. Maakaasun vertailuhinta bensiiniin nähden on 0,776 €/l ja uusiutuvan biokaasunkin hinta jää reilusti alle euroon; 0,928 €/l. Polttoainekulujen päälle kaasuautolle tulee dieseleiden tapaan käyttövoimavero, mutta dieseliin verrattuna se on huomattavasti pienempi. Esimerkiksi Skoda Octaviassa vuosittainen käyttövoimavero on noin 200 euroa.

Toinen kaasuautoja puoltava tekijä on niiden ympäristöystävällisyys. Bensa-autoja pienempien hiilidioksidipäästöjen lisäksi merkittävä ympäristötekijä kaasuautoissa on niiden hiukkaspäästöttömyys. Etenkin suurissa kaupungeissa terveydelle vaaralliset pienhiukkaset ovat yksi bensa- ja dieselautojen suurimmista ongelmista. Kaasua poltettaessa tätä ongelmaa ei muodostu.

Myös kaasuautojen valikoima on kasvanut ja kasvaa jatkuvasti. Etenkin Volkswagen-konserni on aktiivinen toimija kaasuautojen suhteen, ja niinpä Audilta, Seatilta, Skodalta ja Volkswagenilta löytyy varsin kattava valikoima kaasuautoja. Myös Mercedeksellä ja Opelilla on kaasuautot Suomen tuontiohjelmassa. Uuden auton lisäksi käytännössä mihin tahansa bensiinikäyttöiseen autoon pystyy tekemään kaasukonversion keskimäärin noin 3 000 euron hintaan. Dieselkäyttöiseen autoon konversion tekeminen on hieman kalliimpaa. Jälkiasenteisena kaasulaitteisto vie hieman enemmän tavaratilaa, mutta mahdollistaa säästöt polttoainekustannuksissa.

Kokonaisuutena kaasuautoilu vaikuttaa erittäin järkevältä vaihtoehdolta, jos tankkausverkostoa osuu normaalien arkiajojen reitille. Automallista riippuen kaasuversio maksaa muutamista satasista muutamaan tuhanteen euroon vastaavan tehoista bensaversiota enemmän. Nykyisillä polttoaineiden hinnoilla uuden auton hintaero kuolettuu varsin nopeasti, jolloin kaasuauto voi olla taloudellisempi valinta, vaikkei pystyisikään aina ajamaan kaasulla.

Kaasulla kulkeva Skoda Octavia G-TEC on mukana myös tv-kauden kuudennessa jaksossa, jonka ensiesitys on maanantaina 17.4. klo 22.35 MTV3-kanavalla. Jakson uusinta nähdään sunnuntaina 23.4. klo 15.30 MTV3-kanavalla.

Lue kaasukäyttöisen Skoda Octavian koeajo:
Koeajossa kansansuosikin piilovihreä vaihtoehto ympäristön ystäville