Sonera antoi väärää tietoa: Älä käynnistä puhelintasi uudelleen

Sonera on kertonut pitkin aamua viasta, joka koskee puheluiden soittamista kaikkialla Suomessa. Vika estää puheluiden kytkeytymisen verkkoon. Vain pieni osa puheluista on onnistunut normaalisti. Soneran mukaan hätäpuheluiden kuitenkin pitäisi toimia.

Nyt on kuitenkin selvinnyt, että myös datayhteyksissä voi ilmetä ongelmia verkkovian takia. Aamulla Soneran edustaja kertoi YLElle, että datayhteydet toimivat normaalisti. Myös tekstiviestien lähettämisessä on ollut ongelmia.

Sonera selvittää vikaa parhaillaan mutta ei ole pystynyt antamaan tarkkaa arviota siitä, koska vika on korjattu. Tunti sitten summittaiseksi arvioksi annettiin 2-3 tuntia YLEn haastattelussa. Yhtiön mukaan puhelimen uudelleenkäynnistäminen saattaa korjata ongelman.

Tilanne meni vielä epäselvemmäksi, kun Sonera hetkeä myöhemmin vetikin neuvonsa takaisin. Yhtiön mukaan puhelinta ei saisi käynnistää hetkeen, koska se vaikeuttaa vian korjaamista.