Suomen sähköautotarjonta kasvaa – Renault mukaan kasvaville markkinoille

Automaailmassa riittää sähköä tällä hetkellä. Monet autonvalmistajat ovat esitelleet tiheään tahtiin sähköautokonsepteja, ja useita malleja on ainakin Euroopan markkinoilla myynnissäkin. Suomi on jäänyt jossain määrin isojen markkinoiden jalkoihin, mutta meidänkin tarjonta laajenee jatkuvasti. Nyt Suomen markkinoille tulee mukaan myös Renault.

Renault on suurin eurooppalainen sähköautovalmistaja, ja merkillä on 27 prosentin markkinaosuus Euroopan sähköautomyynnistä. Sähköautoilun kasvua kuvastaa hyvin Renault Zoen kasvuluvut Euroopassa; kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla myynti kasvoi 40 prosenttia, mikä kappalemäärällisestä tarkoittaa 11 872 kokonaismyyntiä. Vertailun vuoksi Suomessa rekisteröitiin koko viime vuonna hieman yli 250 sähköautoa. Renaultin maahantuoja päätti aloittaa sähköautomalliston maahantuonnin nyt kasvun kynnyksellä.

Ranskalaismerkin maahantuontiohjelmaan on kuulunut alkuvuoden ajan Renault Zoe, mutta todenteolla sen myynti aloitetaan Pariisissa esitellyn uudistuneen mallin myötä. Zoe perustuu Clioon ja sijoittuu siis pienten kaupunkiautojen segmenttiin. Sen hinnat Suomessa alkavat 32 990 eurosta, mikä tekee siitä varsin houkuttelevan hintaisin muihin sähköautoihin verrattuna. Lisäksi uudistunut 41 kWh:n kapasiteetilla varustettu akku tarkoittaa 400 kilometrin ajomatkaa.

Zoen lisäksi Renault ottaa maahantuontiohjelmaan kaksipaikkaisen Twizyn, jonka voi rekisteröidä mopoautoksi, tai B-kortilla ajettavaksi kevyeksi nelipyöräksi. Twizyn akun kapasiteetti on 6,1 kWh ja se riittää noin 80 kilometrin ajoon. Twizyn hinnat alkavat mopoautoversion 12 690 eurosta. Tehokkaampi versio kustantaa 13 990 euroa.

Zoen ja Twizyn lisäksi myös Renault Kangoon sähköversio saadaan Suomeen ensi vuoden aikana.

Kuvat: Mikko Autio