Toukokuun lämpöaalto sai suomalaiset etsimään uusia keinoja viilentyä ja rentoutua – uuden tuotteen suosio nousi jopa yli 700 prosentilla

Kuva Tommaso Fornoni / Unsplash

Korkeat lämpöasteet ajoivat suomalaiset tänä kesänä kesäostoksille poikkeuksellisen aikaisin. Hintaoppaan datan mukaan kesätarvikkeiden suosio alkoi nousta heti toukokuun puolivälissä, ja vuoden ensimmäinen kysyntähuippu saavutettiin jo 27. toukokuuta.

Perinteisten kesätarvikkeiden, kuten riippumattojen, shortsien ja tuulettimien, lisäksi suomalaiset ovat löytäneet nyt uuden suosikin: ulkoporealtaat. Altaiden suosio oli toukokuussa jopa 741 prosenttia suurempi kuin viime vuonna.

Tämän vuoden toukokuu oli Suomen mittaushistorian helteisin 16 hellepäivällä, ja sen vaikutukset näkyivät myös Suomen kattavimman hintavertailupalvelu Hintaoppaan datassa. Lämpötilojen nousun rinnalla erilaisten kesätarvikkeiden kysyntä alkoi tänä vuonna kasvaa jo 17. toukokuuta ja lähti suurempaan nousuun 23. toukokuuta, kun viime vuonna samanlaista kasvua alkoi kehittyä vasta noin kuukautta myöhemmin.  

“Kesätarvikkeiden kysynnän kasvu on mennyt toukokuun ylimpien lämpötilojen kehityksen kanssa lähes samassa linjassa. Trendinä itsessään tämä on odotettava, mutta viime vuosien datan mukaan kesätarvikkeiden kysyntä on herännyt voimakkaammin kasvuun yleensä vasta kesä-heinäkuun aikaan. Pitkän talven jälkeen helteet ovat selvästi saaneet kuluttajat kesämielelle ja kesätarvikeostoksille kuukautta tavanomaista aikaisemmin”, kertoo Hintaopas.fi-palvelun Suomen maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett.

Kasvanut kiinnostus voi helposti johtaa myös hintojen kohoamiseen, joten ostoksilla kannattaa käyttää malttia ja seurata hintakehitystä hintojen vertailun ohella. Helpoiten se hoituu laittamalla Hintaoppaan hintavahti päälle.

Lähteet: Ilmatieteenlaitos ja Hintaopas.fi (11.6.2024)

Puhallettavat ulkoporealtaat suomalaisten uusin tapa rentoutua

Tämän vuoden haetuimpien kesätarvikkeiden joukossa on paljon tuttuja tuotekategorioita, kuten ilmastointilaitteita, shortseja, riippumattoja ja kylmälaukkuja. Eniten kasvua nähtiin kuitenkin hieman yllättävässä kategoriassa: ulkoporealtaat. Kiinnostus kategorian tuotteita kohtaan oli toukokuussa jopa 741 prosenttia suurempi kuin viime vuonna samaan aikaan. Hintaopas ennusti huhtikuussa julkaistussa Kuluttajakompassissaan ulkoporealtaiden kysynnän kasvavan aikaisempien vuosien tapaan vasta kesäkuun puolella, mutta lämpimät kelit vaikuttavat houkutelleen suomalaiset allasostoksille odotettua aikaisemmin. 

“Ulkoporealtaiden suurta suosiota selittää varmaan osaltaan se, että ne ovat usein saavutettavampi ja käytännöllisempi vaihtoehto paljulle, jos haluaa nautiskella poreista omassa pihassaan. Lisäksi kiinnostusta ovat alkaneet lisätä varsinkin puhallettavat tai ilmatäytteiset ulkoporealtaat, jotka ovat omassa kategoriassaan vielä erityisen kustannus- ja tilatehokas vaihtoehto,” Matinvesi-Bassett kertoo.

Mikäli kesätarvikkeiden kustannuksista säästäminen kiinnostaa, kannattaa tuotteiden hintoja vertailla Hintaoppaan palvelun kautta.

Suosittujen kesätarvikkeiden suosion kehitys viime vuoteen nähden:

Toukokuu 2024 vs. toukokuu 2023

LUE MYÖS

Uusi BMW 5-sarjan Touring: monipuolisuutta ja nyt myös sähköistä voimaa

VR- ja XR-yhtiö Varjon uusi ratkaisu, joka muuntaa todellisenmaailman tilat ja paikat virtuaalikokemuksiksi

SEURAA TEKNAVIA SOSIAALISESSA MEDIASSA

Löydät meidät FacebookistaInstagramista ja YouTubesta.