Ensitunnelmat Honor 20 -uutuuksista: Hyviä puhelimia varjostaa nyt Yhdysvaltojen politiikka

Honorin tämän päivän Honor 20 -sarjan älypuhelinten julkistus Lontoossa tapahtui täysin poikkeuksellisessa tilanteessa sen jälkeen, kun Yhdysvaltojen kauppaministeriö asetti Huawein kaupankäynnin kieltolistalleen viime viikolla.

Sunnuntai-iltana maailmalle levisi tieto, että kauppaministeriön päätös johtaa myös Android-käyttöjärjestelmää kehittävän Googlen yhteistyön loppumiseen Huawein ja sen sisarbrändin Honorin kanssa.

Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei Google enää tue Huaweita sen Android-laitteiden kehittämisessä eikä uusissa laitteissa tultaisi enää jatkossa näkemään valmiina tuttuja Google-sovelluksia. Lisäksi mikä vielä merkittävämpää, laitteista puuttuisivat myös Googlen tarjoamat taustapalvelut, jotka ovat olennainen osa lähes kaikkia suosituimpia Android-sovelluksia, ja joita ilman sovellukset eivät toimisi lainkaan tai hyvin puutteellisesti ilman kehittäjien tekemiä Huaweille räätälöityjä muutoksia. Itse pohjalla olevan Android-käyttöjärjestelmän käyttöä Huawei voisi jatkaa, koska kyse on kaikille halukkaille ilman eri sopimuksia tarjolla olevasta avoimen koodin projektista.

Vahvistetut yksityiskohdat Google-yhteistyön päättymisen kaikista yksityiskohtaisista vaikutuksista ja jatkosta ovat yhä pitkälti hämärän peitossa, eikä tämän päivän Honor-julkistustilaisuus tarjonnut asiaan minkäänlaista lisävaloa.

Yhdysvallat on perustellut Huawein asettamista kieltolistalle sen Yhdysvalloille väitetysti aiheuttamalla kansallisen turvallisuuden uhalla. Yhdysvaltojen mukaan Huawein läheinen suhde Kiinan valtioon voi johtaa tietojen paljastumiseen Huawein laitteiden kautta Kiinan hallinnolle. Huawei on jatkuvasti kiistänyt kaikki syytökset eikä Yhdysvallat ole julkisesti esittänyt minkäänlaisia todisteita pitkään esillä pitämilleen epäilyille vakoilusta.

Tiistain vastaisen yön aikana Yhdysvaltojen kauppaministeriö höllensi hieman asettamaansa Huawei-kieltoa myöntäen sille rajatun väliaikaisen lisenssin, jonka avulla se voi jatkaa verkkojensa ja laitteidensa tukemista esimerkiksi ohjelmistopäivityksin 19. elokuuta asti. Uusia laitteita väliaikainen vapautus ei kuitenkaan koske, ja muutenkin jo alle kolmen kuukauden siirtymäaika on lyhyt.

Tässä tilanteessa ei ole erikoista, että uusien puhelinmallien julkistus jää odotettua pienemmälle huomiolle sen suuntautuessa suurempaan kokonaiskuvaan.

Lavalla uutuuksia esitellyt Honorin toimitusjohtaja George Zhao jätti julkistustilaisuudessa yllättäen ottamatta käytännössä lainkaan kantaa tapahtumiin Huawein ympärillä. Sen sijaan Zhao pyrki keskittymään kertomaan Honorin tarinaa nuorille suunnatusta brändistä ja esittelemään uutuuksia.

Honor lisäksi perui ennakkoon tapahtuman yhteyteen sovitut haastattelut, joten niistäkään ei tilannetta selventäviä kommentteja saatu.

Uudet Honor 20 -sarjan puhelimet vaikuttavat hyviltä uutuuksilta, joten on sääli, että niiden lanseerausta varjostaa nyt laajempi tilanne.

Uusien Honor 20 -sarjan puhelinmallien suurin valttikortti on kohtuullinen hinnoittelu.

Honor 20 Liten hinnaksi julkistustilaisuudessa kerrottiin 299 euroa, Honor 20:n 499 euroa ja Honor 20 Pron 599 euroa. Hintatiedot Suomen osalta vahvistetaan vasta myöhemmin ja ne saattavat olla jopa kansainvälisiä hintoja edullisemmat.

Myös uutuuksien tarkka saatavuusajankohta on Huaweita ympäröivässä erikoisessa tilanteessa toistaiseksi vielä avoinna ja myyntiintulon kerrotaan vain tapahtuvan pian.

6,26 tuuman näyttö kattaa valtaosan Honor 20 Pron etupuolesta.
6,26 tuuman näyttö kattaa valtaosan Honor 20 Pron etupuolesta.

Honor 20 Pro ja Honor 20 jatkavat siitä kehitystä eteenpäin Honorin alkuvuoden View20-mallista. Uutuudet ovat hieman kompaktimpia (näytön koko 6,26 vs. 6,4 tuumaa), ja erityisesti takakameroissa kuvausominaisuudet ovat laajemmat.

Kamerareikänäyttö on edelleen tyylikäs ratkaisu.
Kamerareikänäyttö on edelleen tyylikäs ratkaisu.

View20:n tavoin Honor 20 Pro ja Honor 20 sisältävät etukameran reikänä näytön vasemmassa yläkulmassa. Ratkaisu on näyttävyydessään onnistunut ja näin laitteeseen saadaan kokoon nähden laaja näyttöpinta-ala. Näyttötekniikkana on yhä LCD eikä paremman väritoiston ja kontrastin AMOLED kuten muutamissa kilpailijoissa.

Sormenjälkilukija on Honor 20 Prossa ja Honor 20:ssä sijoitettu puhelinten kyljelle virtapainikkeen yhteyteen, mitä voi pitää yllättävänä ratkaisuna verrattuna taakse sijoitettuun lukijaan. Sijoitus kyljelle on kuitenkin myös onnistunut, ja pidettäessä puhelinta oikeassa kädessä osuu lukija kätevästi peukalon alle.

Honor 20 Pron takalasipinnan valmistamisessa käytetään uutta tekniikkaa, jota Honor kutsuu Triple 3D Mesh -prosessiksi. Käytännössä lasipintoja on useita ja lopputuloksena on erityisellä tavalla valoa heijastava Dynamic Holographic -viimeistely. Ulkolasipinnan alla on syvyyskerros, joka koostuu miljoonista minikokoisista prismoista, sekä pinnalle sen päävärin antava kerros.

Uusi viimeistely lasissa on jälleen tyylikäs ja tuo puhelinten designiin oman erottuvuutensa, kuten myös V-heijastuskuviointi aiemmin View20:ssä. Väreistä Phantom Black näyttää mustan sijaan ennemminkin violetilta ja Phantom Blue vihreältä.

Monipuolinen kamerakokonaisuus

48 megapikselin pääkamera Sony IMX586 -kennolla alkuvuoden Honor View20:ssä osoittautui yllättävänkin vahvaksi kuvanlaadultaan vain 500 euron hintaluokan älypuhelimessa.

Nyt uutuuksista Honor 20:stä pääkamera löytyy ennallaan, kun taas Honor 20 Prossa aukon kokoa kasvatettu selvästi (f/1,8 -> f/1,4) ja kameraan on lisätty optinen kuvanvakain. Yhdessä nämä muutokset antavat luvan odottaa merkittävää parannusta hämäräkuvaukseen.

View20:ssä pääkameran rinnalla oli ainoastaan 3D ToF -syvyyskamera, jonka tuoma hyöty kuviin ja videoihin jäi vähäiseksi. Nyt Honor 20:ssä ja Honor 20 Prossa takakameroita on kummassakin jopa neljä kappaletta.

Yhteistä sekä Honor 20:lle että Honor 20 Prolle on 117 asteen superlaajakulmakamera 16 megapikselin tarkkuudella ja f/2,2-aukolla.

Honor 20 Prossa on pääkameran lisäksi ultralaajakulmakamera ja telekamera. Nelikon täydentää makrokamera.
Honor 20 Prossa on pääkameran lisäksi ultralaajakulmakamera ja telekamera. Nelikon täydentää makrokamera.

Telekamera sen sijaan löytyy ainoastaan Honor 20 Prosta. Sen tarkkuus on 8 megapikseliä ja aukon koko f/2,4. Optista zoomia telekamera tuo kamerajärjestelmään 3x-tasolla verrattuna pääkameraan. Telekamera on myös varustettu optisella kuvanvakaimella.

Honor 20 Prossa on siis tarjolla nopeasti huipputason älypuhelimissa yleistynyt kolmen eri polttovälin kameran yhdistelmä, joka tarjoaa joustavasti vaihtoehtoja eri kuvaustilanteisiin. Vahvat lähtökohdat hyvälle kamerapuhelimelle vaikuttavat kaiken kaikkiaan olevan kasassa.

 

 

Telekameran paikalta edullisemmasta Honor 20:sta löytyy 2 megapikselin syvyyskamera 1,75 mikronin pikselikoolla ja f/2,4-aukolla. Samoilla teknisillä määreillä varustettu ”makrokamera” on neljäntenä kamerana sekä Honor 20:ssä että Honor 20 Prossa. Sen kerrotaan mahdollistavan kuvaaminen vain 4 senttimetrin etäisyydeltä.

Nopean kokeilun perusteella erillinen makrokamera ei ole mullistava lisäys, sillä Huawei on jo aiemmin tarjonnut kamerasovelluksessaan erillisen ultralaajakulmakameraa hyödyntäneen makrokuvaustilan.

Myös Honor 20 Lite markkinoille

Honor 20 Lite.
Honor 20 Lite.

Tuttuun tapaan Honor hyödyntää mallistonsa kärkisarjan nimeä myös hieman edullisemmassa hintaluokassa, tällä kertaa Honor 20 Liten muodossa.

Teknisesti Honor 20 Lite eroaa merkittävästi Honor 20:stä ja Honor 20 Prosta. Keskeisimpiä eroja ovat etukameran löytyminen 6,21 tuuman näytön yläreunan lovesta, muovin käyttö takapinnassa lasin sijaan, taakse sijoitettu sormenjälkilukija, vähemmän tehokas Kirin 710 -järjestelmäpiiri sekä pienempi 3 400 milliampeeritunnin akku, joka ei myöskään tue nopeaa pikalatausta. Lisäksi latausliitäntä on Honor 20 Litessä Micro-USB-tyyppiä USB-C:n sijaan. Lisänä Honor 20 Litessä on 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä.

Honor 20 Lite uudistaa Honorin edullisemman keskihintaluokan älypuhelinvalikoimaa. Tärkeimpiä parannuksia edeltävästä Honor 10 Litestä ovat tarkempi 24 megapikselin pääkamera sekä uutena mukaan tullut 120 asteen ultralaajakulmakamera 8 megapikselin tarkkuudella. Kolmas kamera on 2 megapikselin syvyyskamera.

Maailmanpolitiikka ratkaisee nyt ostoksen järkevyyden

Uuden Huawei- tai Honor-puhelimen ostaminen sisältää Yhdysvaltojen politiikan vuoksi tällä hetkellä riskejä tulevien päivitysten saatavuudesta sekä aikataulusta. Vaikka tietoturvapäivityksiä on luvattu, käyttöjärjestelmäversiopäivitysten saatavuudesta ei toistaiseksi ole tietoa ja ilmassa on kaiken kaikkiaan huomattavaa epävarmuutta tulevaisuudesta.

Erittäin kilpailluilla älypuhelinmarkkinoilla on tarjolla myös monia muita hyviä vaihtoehtoja, joten epävarmassa tilanteessa valinta on helppo kohdistaa varmemmaksi koettuihin tuotteisiin.

Huawein kieltolistalle asettamisen pysyvyydestä ja sen vaikutuksista – näkyvimpänä Googlen Android-yhteistyön lopettamisesta – ei ole vielä missään nimessä lopullista varmuutta. Myös Huawein kohtalo tulee nyt ratkottavaksi Yhdysvaltojen ja Kiinan käymissä laajemmissa kauppaneuvotteluissa, joissa tavoitteena on ratkaista maiden välejä hiertäneitä kauppasuhteiden epäkohtia ja löytää molempia osapuolia tyydyttävä sopu.

Toistaiseksi maat ovat juuttuneet tilanteeseen, jossa viimeisimmät peliliikkeet ovat olleet Yhdysvaltojen pettyminen Kiinan myönnytyksiin ja tullien korottaminen 200 miljardin dollarin arvosta tuontia Kiinasta Yhdysvaltoihin. Lisäksi samalla kerrottiin tutkittavan tullien käyttöönottoa myös lopulle Kiinan-tuonnista. Kiina vastasi uusiin tulleihin omilla korotuksillaan Yhdysvalloista maahan tuleville tuotteille.

Yhdysvaltojen kauppaministeriön Huaweille myöntämä 90 päivän armonaika olemassa olevien laitteiden päivitysten jatkamiselle päättyy 19. elokuuta. Sitä ennen tilanteessa voi tapahtua vielä monia käänteitä – ja mahdotonta ei ole sekään, että sopu maiden välisten kaupan kokonaisuudesta – myös Huawein osalta – löydettäisiin maiden välillä jo aiemminkin.

Edelleen todennäköisimmiltä vaihtoehdolta vaikuttaa kaupankäyntikiellon peruuntuminen ainakin joiltakin osin, mikä voisi mahdollistaa Androidin käytön jatkumisen Huawein laitteissa ennallaan. Huawein siirtyminen pois Googlen palveluilla varustetun Androidin piiristä ei ole millään tavalla etu yhdysvaltalaiselle Googlellekaan. Asian ympärillä kulisseissa tapahtuu epäilemättä nyt voimakasta lobbausta suuntaan ja toiseen.

Toistaiseksi tämän hetken tilanne on ikävä niin Huawein ja Honorin kuin myös uuden puhelimen ostoa harkitsevan asiakkaan kannalta, sillä muuten hyvien ja vastinetta rahalle tarjoavien Huawein ja Honorin älypuhelinten ostoa ei voi suositella ennen tilanteen selkiytymistä.

Honor 20 Pron tekniset tiedot

  • Lasi-alumiinirakenne
  • 6,26 tuuman LCD-näyttö 19,5:9-kuvasuhteella ja 2340×1080 pikselillä, reikä etukameralle vasemmassa yläkulmassa
  • Sormenjälkilukija kyljen virtapainikkeessa
  • Neljä takakameraa
    • 48 megapikselin pääkamera Sony IMX586 -kennolla, 0,8 mikronin pikselikoolla, f/1,4-aukolla ja optisella kuvanvakaimella (tallentaa kuvia oletuksena neljä pikseliä yhdistämällä 12 megapikselin koossa ja 1,6 mikronin pikselikoolla)
    • 16 megapikselin 117 asteen ultralaajakamera f/2,2-aukolla
    • 8 megapikselin 3x optisen zoomin telekamera f/2,4-aukolla ja optisella kuvanvakaimella
    • 2 megapikselin makrokamera 1,75 mikronin pikselikoolla ja f/2,4-aukolla
    • Lasertarkennus mukana automaattitarkennuksessa
    • Yötila pääkamerassa ja ultralaajakulmakamerassa
    • Videokuvauksen tarkkuus maksimissaan 4K 30 fps
  • 32 megapikselin etukamera näyttöreiässä, jonka halkaisija on 4,5 millimetriä
  • HiSilicon Kirin 980 -järjestelmäpiiri
  • 8 gigatavua RAM-käyttömuistia
  • 256 gigatavua sisäistä tallennusmuistia
  • 4G LTE -mobiiliverkkoyhteys
  • Wi-Fi 802.11a/bg/n/ac / Bluetooth / NFC -yhteydet, infrapunalähetin
  • USB-C-liitäntä (ei 3,5 millimetrin kuulokeliitäntää)
  • 4 000 milliampeeritunnin akku
  • 22,5 watin (5V/4,5A) SuperCharge-pikalataus
  • Mitat 154,6 x 79,97 x 8,44 millimetriä
  • Paino 182 grammaa
  • Android 9 Pie -käyttöjärjestelmäversio + Magic UI

Honor 20:n tekniset tiedot

  • Lasi-alumiinirakenne
  • 6,26 tuuman LCD-näyttö 19,5:9-kuvasuhteella ja 2340×1080 pikselillä, reikä etukameralle vasemmassa yläkulmassa
  • Sormenjälkilukija kyljen virtapainikkeessa
  • Neljä takakameraa
    • 48 megapikselin pääkamera Sony IMX586 -kennolla, 0,8 mikronin pikselikoolla ja f/1,8-aukolla (tallentaa kuvia oletuksena neljä pikseliä yhdistämällä 12 megapikselin koossa ja 1,6 mikronin pikselikoolla)
    • 16 megapikselin 117 asteen ultralaajakamera f/2,2-aukolla
    • 2 megapikselin syvyyskamera 1,75 mikronin pikselikoolla ja f/2,4-aukolla
    • 2 megapikselin makrokamera 1,75 mikronin pikselikoolla ja f/2,4-aukolla
    • Yötila pääkamerassa ja ultralaajakulmakamerassa
    • Videokuvauksen tarkkuus maksimissaan 4K 30 fps
  • 32 megapikselin etukamera näyttöreiässä, jonka halkaisija on 4,5 millimetriä
  • HiSilicon Kirin 980 -järjestelmäpiiri
  • 6 gigatavua RAM-käyttömuistia
  • 128 gigatavua sisäistä tallennusmuistia
  • 4G LTE -mobiiliverkkoyhteys
  • Wi-Fi 802.11a/bg/n/ac / Bluetooth / NFC -yhteydet, infrapunalähetin
  • USB-C-liitäntä (ei 3,5 millimetrin kuulokeliitäntää)
  • 3 750 milliampeeritunnin akku
  • 22,5 watin (5V/4,5A) SuperCharge-pikalataus
  • Mitat 154,25 x 79,97 x 7,87 millimetriä
  • Paino 174 grammaa
  • Android 9 Pie -käyttöjärjestelmäversio + Magic UI

Honor 20 Liten tekniset tiedot

  • Lasi-muovirakenne
  • 6,21 tuuman IPS LCD -näyttö 19,5:9-kuvasuhteella ja 2340×1080 pikselillä, pienikokoinen lovi yläreunassa etukameralle
  • Sormenjälkilukija takana
  • Kolme kameraa takana
    • 24 megapikselin pääkamera f/1,8-aukolla
    • 8 megapikselin 120 asteen ultralaajakulmakamera f/2,2-aukolla
    • 2 megapikselin syvyyskamera f/2,4-aukolla
  • 32 megapikselin etukamera f/2,0-aukolla
  • HiSilicon Kirin 710 -järjestelmäpiiri (4x 2,2 GHz ARM Cortex-A73 + 4x 1,7 GHz ARM Cortex-A53, ARM Mali-G51 MP4 -grafiikkasuoritin)
  • 4 gigatavua RAM-käyttömuistia
  • 128 gigatavua sisäistä tallennusmuistia ja microSD-muistikorttipaikka
  • 4G LTE -mobiiliverkkoyhteys
  • Wi-Fi 802.11a/bg/n/ac / Bluetooth 4.2 / NFC -yhteydet
  • Micro-USB ja 3,5 mm -liitännät
  • 3 400 milliampeeritunnin akku 10 watin latauksella (5V/2A)
  • Mitat 154,8 x 73,64 x 7,95 millimetriä
  • Paino 164 grammaa
  • Android 9 Pie -käyttöjärjestelmäversio + Magic UI