Kolumni: Slush tarjosi näköalapaikan autoilun tulevaisuuteen – tältä se näyttää

Autot ja liikenne kaipaavat innovaatioita kipeästi. Kaupungit jatkavat ruuhkautumistaan, ja ilmansaasteet ovat eskaloitumassa hälyttävän korkealle tasolle. Kun tähän lisätään faktat, että autot ovat pysäköitynä keskimäärin 96 prosenttia käyttöajastaan ja yhdessä autossa matkustaa keskimäärin 1,2 ihmistä, päästään ongelman lähteille. Autoja on yksinkertaisesti liikaa ja ne ovat liian isoja.

Slushissa aihetta sivuttiin monen ison pelurin toimesta. Muun muassa Über- ja Moovit-palveluiden edustajat esittelivät omia näkemyksiään tulevaisuuden älyliikenteestä. Kantavia teemoja olivat sähköinen liikenne, autonominen ajaminen ja ennen kaikkea niiden ympärille rakennetut ekosysteemit.

Tesla on tällä hetkellä sähköautojen kiiltokuva ja monella tapaa aikaansa edellä. Teslassa on kuitenkin yksi iso ongelma – paino. Pienimmälläkin akkukapasiteetilla Teslan vaaka heilahtaa yli 2000 kilon. Ja mitä enemmän massaa, sitä enemmän tarvitaan energiaa sen liikuttamiseen. Keskimäärin vain hieman yli yhden ihmisen liikuttaminen tällaisella mammutilla on kaikkea muuta kuin järkevää.

Uskon vakaasti, että tulevaisuudessa tulemme näkemään entistä pienempiä ja kevyempiä Renault Twizyn kaltaisia sähköautoja. Ne mahdollistavat liikkumisen pienellä akkukapasiteetilla. Se riittää useimmille isoissa kaupungeissa eläville – eli niillä alueilla, missä isoimmat ongelmat ovat. Pelkästään Kiinassa on arvioitu myytävän noin 1-3 miljoonaa ”hidasta” sähköautoa vuoteen 2020 mennessä.

Renault Twizyjä rivissä…

Kun tähän lisätään älykäs liikenne, olemme jo matkalla kohti puhtaampaa ja kestävämpää tulevaisuutta. Uudenlaisten innovaatioiden ansiosta ruuhkia pystytään välttämään ja myös kimppakyydit lisääntyvät. Jakamistalous on siis tulossa kovaa vauhtia myös autoiluun.

Iso kysymys on myös, että omistammeko autoja tulevaisuudessa laisinkaan. Peltilehmämme lepäävät laakereilleen lähes koko elinkaarensa, joten voidaan kysyä olisiko järkevämpää ostaa yhteiskäyttöautoja tai vaan lainata autoja tarpeen mukaan.

Oman lusikkansa soppaan heittää myös autonominen ajaminen. Kolarit johtuvat pääsääntöisesti ihmisistä, ei autoista. Se voi johtaa taas siihen, että tulevaisuudessa on jopa eettisesti väärin ajaa itse autoa. Myös laki voi ohjata tähän suuntaan. Onhan esimerkiksi jo nyt ajovakaudenhallintajärjestelmä pakollinen uusissa autoissa. Tietokoneet ohjaavat siis jo nyt paljon auton tekemisiä. En yhtään ihmettelisi, jos tulevaisuudessa myös autonomiset autot määrättäisiin pakolliseksi – ainakin kaupunkiliikenteessä.

Oma näkemykseni on, että autot ovat tulevaisuudessa huomattavasti pienempiä, älykkäämpiä ja niitä ohjastava tietokoneet. Yksi malli voi olla esimerkiksi se, että tilaat Uberin kaltaisen palvelun avulla autonomisen auton pihallesi. Se on linkitettynä älykkääseen logistiikkajärjestelmään, joka ohjaa liikennettämme. Eli bensalenkkareille vinkiksi – Ajakaa vielä kuin voitte.