YouTube tuli vihdoin Samsungin Gear VR:lle

YouTube on vihdoin saapunut Samsungin Gear VR -virtuaalilaseille. Samsung on myynyt Gear VR -laseja jo useamman vuoden ajan ja YouTube-sovelluksen puute on ollut suhteellisen merkittävä. Esimerkiksi HTC Vivelle ja Playstation VR:lle YouTube on ollut jo aiemmin saatavilla. Asiasta kerrotaan YouTuben blogissa.

Gear VR:llä saapuneen sovelluksen lisäksi YouTube on tuonut YouTube VR:ään uuden ominaisuuden, joka mahdollistaa videoiden katselun etänä muiden ihmisten kanssa. Videon alalaitaan ilmestyy ikoni, jota painamalla voi katsoa videota yhdessä muiden ihmisten kanssa sekä jutella heille.

Blogissa VR-tuotejohtaja Erin Teague kertoo, että YouTubessa on jo yli 800 000 elämystä virtuaalimaailmassa. YouTubeen on myös tulossa uusia elämyksiä – niin YouTubelta itseltään kuin myös eri kanavilta.