Tältä näyttää Xiaomin älykello – muotoilu kopioitu Apple Watchista

Xiaomi tulee julkistamaan uuden Mi CC9 Pro -älypuhelimensa, uuden älykellonsa ja uusia televisioita ensi viikon tiistaina 5. marraskuuta.

Nyt Xiaomin perustaja ja toimitusjohtaja Lei Jun on kuitenkin julkaissut jo kuvan Xiaomin tulevasta älykellosta, jonka nimeksi odotetaan tulevan Mi Watch.

Nähdyn kuvan perusteella Xiaomi on hakenut kellonsa muotoiluun inspiraation Applelta, ja Mi Watchia voidaankin designinsa osalta kutsua Apple Watchinin kopioksi. Kellon päämuoto on samanlainen varustettuna suorakulmion muotoisella näytöllä sekä oikealta kyljeltä löytyvällä pyöreällä, ilmeisesti myös Mi Watchissa pyöritettävissä olevalla painikkeella.

Julkaistussa kuvassa Xiaomin älykello nähdään mustana ja hopeisena väriversiona.

Aiempien paljastusten mukaan Mi Watch tulee perustumaan Googlen Wear OS -käyttöjärjestelmälle. Sen osalta useimmissa viimeaikaisissa kelloissa on nähty pyöreä näyttö, mihin Xiaomin Mi Watch on tuomassa poikkeuksen.

Mi Watchin tarkemmista teknisistä tiedoista ei ole vielä tarkkaa tietoa. Puhelin sisuskaluista julkaistu kuva vahvistaa kuitenkin muun muassa kaiuttimen, GPS-paikannuksen, Wi-Fi-yhteyden ja NFC-lähiyhteyden sekä integroidun eSIM-korttipaikan, eli Mi Watch on tulossa markkinoille myös suoralla mobiiliverkkotuella varustettuna.

Vilkaisu Xiaomin älykellon sisuksiin.
Vilkaisu Xiaomin älykellon sisuksiin.