OnePlus esittelee 5G-prototyyppiään helmikuun lopun Mobile World Congress -messuilla

OnePlus on kertonut aikovansa esitellä 5G-prototyyppilaitettaan tulevilla 25. helmikuuta käynnistyvillä Barcelonan Mobile World Congress -messuilla piirijätti Qualcommin osastolla.

OnePlussan mukaan osastolla voi päästä pitämään yhteyttä OnePlus-yhteisön kanssa 5G-verkossa. Lisäksi 5G-pelaamista pääsee kokeilemaan ”OnePlussan 5G-prototyypillä”. Varsinaisen valmiin tuotteen julkistuksen odotetaan tapahtuvan vasta joskus myöhemmin kevään aikana.

OnePlus on jo aiemmin kertonut, että siltä on tämän alkuvuoden aikana tulossa kaksi uutuutta – seuraaja nykyiselle OnePlus 6T:lle eli todennäköisesti OnePlus 7 sekä lisäksi toisena uutuutena yhtiön ensimmäinen 5G-älypuhelin.

OnePlus on myös todennut, että se odottaa ehtivänsä ensimmäisenä markkinoille 5G-puhelimen kanssa Euroopassa. Ainakin Isossa-Britanniassa puhelin on tarkoitus julkaista yhdessä EE-operaattorin kanssa jo toukokuussa 2019. Kovin suuri yllätys ei olisi, jos 5G-puhelin nähtäisiin nopeasti myynnissä Suomessakin, sillä Suomessa toimivat operaattorit ovat myös 5G:n edelläkävijöitä ja erityisesti Elisa OnePlussan pitkäaikainen yhteistyökumppani.

OnePlussan toimitusjohtaja Pete Lau on aiemmin kommentoinut, että 5G-malli voisi maksaa 200-300 dollaria enemmän eli hinta voisi kohota 800-900 euroon. Puhelin tulee perustumaan Qualcommin piireille, eli Snapdragon 855:lle ja Snapdragon X50 -modeemille.

Puhelimesta ja sen muista mahdollisista erikoisuuksista 5G-tuen lisäksi ei toistaiseksi ole tarkempaa tietoa. Joulukuussa verkkoon ilmestyi yllättäen kuva ilmeisesti OnePlussan sisäisestä suunnittelutapaamisesta, jossa nähtiin prototyyppejä ja esityskuva pyöreällä kamera-alueella takana varustetusta älypuhelimesta.

Mitä tulee OnePlussan läsnäoloon helmikuun lopun Mobile World Congress -messuilla, niin toimitusjohtaja Pete Lau osallistuu lisäksi messuilla Qualcommin paneelikeskusteluun 5G:stä tiistaina 26. helmikuuta. Aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan OnePlus järjestää lisäksi Barcelonassa iltabileet kutsutuille vieraille.