Näitä älypuhelimia on maailmassa vain 20-30 kappaletta – OnePlus esitteli näkymättömien kameroiden McLaren-konseptipuhelinta Suomessa

OnePlus esitteli alkuvuodesta Las Vegasin CES-messujen yhteydessä julkistamaansa OnePlus Concept One -konseptipuhelintaan tänään myös Helsingissä osana Concept Onen Euroopan kiertuetta. Aamulla puhelimeen pääsivät tutustumaan median edustajat ja iltapäivällä OnePlussan yhteisötapahtumaan valitut osallistujat.

OnePlus Concept Onen merkittävä erikoisuus ovat sen valmiustilassa näkymättömät takakamerat, jotka on piilotettu 0,7 sekunnissa väriä vaihtavan lasin alle. OnePlus on kehittänyt käytettyä lasiteknologiaa yhdessä autonvalmistajana ja Formula 1 -tallina tunnetun McLarenin kanssa, ja McLarenin tunnusväri papaijanoranssi on myös näkyvästi läsnä puhelimen pääosin nahkaisessa takapinnassa.

OnePlus Concept One -puhelin ei ole tulossa myyntiin mutta siinä nähty teknologia voidaan tulla näkemään osana OnePlus-puhelimia tulevaisuudessa.

Vielä siihen on kuitenkin matkaa. OnePlus Concept One -konseptipuhelimia on valmistettu vain noin 20-30 kappaletta eikä puhelimen laajempaa tuotantoa suunnitella. Kiertueella Suomessa koko maailman OnePlus Concept One -puhelimista olikin paikalla noin viidesosa.

Aikataulu takakamerat piilottavan ominaisuuden tuotantomalliin tulon osalta on täysin auki.

Konseptipuhelimella OnePlus haluaa esitellä uutta ideaa kuin myös kerätä siitä mielipiteitä ja kokemuksia.

OnePlus Concept Onen takakameroiden päällä olevassa lasissa on orgaanisia hiukkasia, joiden ansiosta kameran linssejä peittävä lasi voi muuttua hetkessä mustasta kirkkaaksi sähkövirran perusteella.

Elektrokromaattista lasia on aiemmin käytetty muun muassa McLaren 720S Spider -auton väriään vaihtavassa katossa sekä lentokoneikkunoissa. Puhelimeen sovitettuna OnePlussan edustajan mukaan keskeisiä haasteita oli kolme: pieni koko, täysi läpinäkyvyys ja toimintanopeus.

Autojen katossa tai lentokoneikkunoissa elektrokromaattinen käytettynä lasi on ollut tietenkin huomattavasti kookkaampaa ja myös hitaampaa – esimerkiksi McLaren-autossa muutos kestää viitisen sekuntia, kun OnePlus Concept Onessa takakamerat ilmestyvät esiin 0,7 sekunnissa.

Lisäksi kameroiden toiminnan kannalta tärkeää on, että lasi muuttuu täysin läpinäkyväksi, jolloin se ei häiritse kameroiden kuvanlaatua.

Virrankulutus ei ole OnePlussan mukaan merkittävä ongelma, kuten ei myöskään kestävyys pidemmällä aikavälillä. Jos ja kun teknologiaratkaisu otetaan aikanaan käyttöön tuotantomallissa, lisäkehitys ja -optimointi vielä parantavat tilannetta.

OnePlussan kameraratkaisun päähyöty on esteettinen mutta pienenä lisäbonuksena teknologia mahdollistaa toiminnan myös sisäänrakennettuna suodattimena, josta voi olla hyötyä erittäin kirkkaassa valossa kuvatessa. OnePlus Concept Onen kamerasovelluksesta saakin Pro-tilassa valittua käyttöön ND8-suodatuksen.

Uusi valinta kamerasovelluksen Pro-tilassa oikeassa yläkulmassa.
Uusi valinta kamerasovelluksen Pro-tilassa oikeassa yläkulmassa.

Kamerat piilottamalla puhelimen muotoilu on pelkistetympi ja uusi tekniikka voi olla jatkossa yhä enemmän tarpeen, kun kameroiden lukumäärän kasvulle älypuhelimissa ei näytä olevan loppua.

Tutustumisen perusteella OnePlus Concept Onen kameroiden ympyrät eivät täysin katoa näkyvistä, kun kamerat piilotetaan, vaan tietyssä kulmassa ja riittävän kirkkaassa valossa kameroiden paikat ovat nähtävissä vaikkei itse kameroiden linssejä näekään.

Muuten kuin piiloutuvilta kameroiltaan ja muulta ulkoiselta designiltaan OnePlus Concept One vastaa teknisesti OnePlus 7T Prota.

Kokonaisuutena elektrokromaattiseen lasiin perustuen toteutettu kameroiden näkymättömyys on uusi ja mielenkiintoinen idea, joka ei ole välttämätön lisä kenellekään mutta kuitenkin ihan kiva erikoisuus.

Muuten OnePlus Concept One on kuin OnePlus 7T Pro.
Muuten OnePlus Concept One on kuin OnePlus 7T Pro.
Tässä kamerat ovat piilossa mutta kirkkaassa valossa tarkasteltuna kameroiden kohdat kuitenkin erottuvat selkeästi.
Tässä kamerat ovat piilossa mutta kirkkaassa valossa tarkasteltuna kameroiden kohdat kuitenkin erottuvat selkeästi.