Epävirallinen lista kertoo: nämä Samsung-laitteet saamassa Android Oreo -päivityksen

Samsung ei ole vielä aloittanut Android Oreo -päivityksiä älypuhelimilleen ja tableteilleen. Nyt melko luotettavasta lähteestä on kuitenkin paljastunut uusi listaus päivityksen tulevaisuudessa saavista laitteista.

Kiinalaisessa Weibo-yhteisöpalvelussa nimimerkki Ice universe, joka tunnetaan melko hyvästä historiasta Samsung-paljastuksissa, on julkaissut alta löytyvän listauksen. Listalla on mukana joukko myös laitteita, joita ei myydä Suomessa, kuten Galaxy C -sarja.

Listaus kertoo Samsungin suunnittelevan melko kattavia Oreo-päivityksiä. Huippupuhelinmalleista Oreon ovat saamassa vuoden 2015 keväältä peräisin olevat Galaxy S6 ja Galaxy S6 -edge -mallitkin, kuin myös Galaxy Note5. Keskihintaisista päivittyvät Suomessa myydyistä malleista tämän ja pian julkistettavat ensi vuoden Galaxy A -sarjan mallit.

Samsung testaa parhaillaan Android Oreota julkisessa beetatestauksessa muutamassa maassa Galaxy S8 -huippupuhelimissa, jotka tulevat saamaan Oreo-päivityksen Samsungeista ensimmäisenä. Julkaisun vakaana päivityksenä odotetaan tapahtuvan vielä loppuvuoden aikana tai aivan alkuvuodesta.

Google julkaisi Android Oreon elokuun loppupuolella. Muista valmistajista Sony on julkaissut Oreo-päivityksen jo useammalle älypuhelinmallilleen, OnePlus 3 ja 3T -malleilleen ja HMD Global juuri tällä viikolla Nokia 8:lle.

Väitetty lista Samsungin Android Oreo -päivityksen saavista laitteista.
Väitetty lista Samsungin Android Oreo -päivityksen saavista laitteista.