Instagram haastaa YouTuben – esitteli uuden IGTV:n

Instagram on esitellyt viime aikoina huhutun, uuden IGTV-video-osion palveluunsa. Tavallisesti Instagram-videot ovat olleet pisimmillään minuutin mittaisia, mutta uuden osion avulla Instagram haluaa tuoda suosittujen sisällöntuottajien materiaalia nähtäville myös Instagramiin. Uudella IGTV-osiollaan Instagram lähtee kilpailemaan YouTuben kanssa.

Sisällöntuottajat voisivat halutessaan ladata palveluun jopa yhden tunnin mittaisia videoita parhaimmillaan Ultra HD -tarkkuudella. Instagramin perusperiaate on ollut pitkään, että kaikki sisältö on pystysuunnassa – niin on myös IGTV:n kanssa. ”Puhelimia käytetään pääosin pystyasennossa”, Instagram perustelee pystyvideoitaan.

IGTV:n sisältöön pääsee käsiksi oman sovelluksen tai Instagram-sovelluksen kautta.
IGTV:n sisältöön pääsee käsiksi oman sovelluksen tai Instagram-sovelluksen kautta.

Instagramin mukaan IGTV on myös hyvin yksinkertainen. Kun avaat sovelluksen, käynnistyy jonkun sisällöntuottajan video automaattisesti. ”Aivan kuten avaat television, IGTV aloittaa toiston heti sovelluksen avautuessa”, Instagram kertoo tiedotteessa. Pyyhkäisemällä ylöspäin käyttäjä voi etsiä itselleen sopivia kanavia kategorioista sinulle, seuratut, suositut ja jatka katsomista. Videoita voi luonnollisesti jakaa ja kommetoida.

IGTV:hen pääsee jatkossa Instagram-sovelluksen yläreunasta tai suoraan sen omasta uudesta sovelluksesta. Kuka tahansa voi ryhtyä IGTV:n sisällöntuottajaksi, ja pystyvideoita voi ladata palveluun sovelluksien tai verkkoselaimen kautta.

Aikanaan suosituilla ja pidemmillä videoilla voisi tehdä myös rahaa Instagramissa, mutta Instagram ei ole vielä päättänyt, kuinka mainoksia näytetään videoissa, ja kuinka mainoksista saatavat tuotot jaetaan. Instagram kertoi IGTV:n esittelyn yhteydessä, että palvelulla miljardi aktiivista käyttäjää.

IGTV saapuu Androidille ja iOS:lle lähiviikkojen aikana.