Ensi viikolla esitellään myös uusi Apple Watch – tämän verran tulevasta uutuudesta toistaiseksi tiedetään

Applen odotetaan julkistavan ensi keskiviikon 12. syyskuuta tilaisuudessaan kolmen uuden iPhone-mallin lisäksi myös neljännen sukupolven Apple Watch -älykellon.

Tuleva Apple Watch nähtiin yltä löytyvässä vuotokuvassa viime viikolla.

Viimeisimpänä uutena tietona Apple Watchista on puolestaan paljastunut sen 42 millimetrin mallin todennäköinen uusi näyttötarkkuus 384×480 pikseliä. Näyttö on siis suuremman koon ohella myös tarkentumassa.

Tällainen uudesta Apple Watchista on toistaiseksi saatavilla olevien tietojen mukaan tulossa:

  • Koko tulee pysymään paksuutta lukuun ottamatta jotakuinkin ennallaan, mutta näyttö kasvaa. Kuvan perusteella uusi Apple Watch on myös hivenen aiempaa ohuempi. Tärkein uudistus uudessa Apple Watchissa on näytön kasvaminen lähemmäs reunoja, jolloin samankokoisiin kellovariantteihin mahtuu suurempi näyttö. Suuremman 42 millimetrin mallin uusi näyttötarkkuus tulee olemaan 384×480 pikseliä verrattuna aiempaan 312×390 pikseliin.
  • Koon pysyessä pitkälti ennallaan, tulee myös uusi Apple Watch olemaan edelleen yhteensopiva kaikkien Watch-rannekkeiden kanssa.
  • Suuremmasta näytöstä Apple tulee ottamaan hyödyn irti muun muassa uusilla kellotauluilla, joista yllä kuvassa on nähty yksi. Kellotauluun on sisällytetty huomattavasti aiempaa enemmän informaatiota eri asioista. Yksi aivan uusi lisäys kuvan kellotaulussa on tieto auringon säteilyn UV-indeksistä. Toistaiseksi ei vielä tiedetä, perustuuko tämä tieto uuden Apple Watchin mahdollisesti sisältämään UV-säteilyanturiin vai onko kyse vain laajennuksesta tavanomaisiin säätietoihin.
  • Uuden Watchin sisältämät painikkeet eivät enää todellisuudessa painu, vaan kiinteiden, painalluksen tunnistavien painikkeiden painallusvaste luodaan värinämoottorilla. Tämä mahdollistaa myös hienoisen tilansäästön, minkä pitäisi olla mukana mahdollistamassa aiempaa suuremman akun mukaantuloa uuteen Apple Watchiin. Painikkeiden välissä Apple Watchin oikealla kyljellä nähdään myös uusi aukko mikrofonille, joten uusi Watch voi olla varustettu kahdella mikrofonilla mikä parantaisi puhelujen äänenlaatua.
  • Luonnollisesti uuden Apple Watchin sisään odotetaan uutta Applen kehittämää S4-piiriä, jonka voi kuvitella tulevan osaltaan nopeuttamaan Watchin toimintaa sekä vähentämään virrankulutusta.
  • Yhtenä runkovärivaihtoehtona Apple Watch on tulossa tarjolle iPhone Xs -puhelinten tavoin kultavärinä. Muista vaihtoehdoista ei ole vielä tietoa.

Suomen osalta yksi avoin kysymys vielä on mobiiliverkkoyhteyksiä tukevan malliversion myyntiintulo. Apple Watch Series 3:n mobiiliverkkoversiota ei Suomessa ole myyty, mutta nyt operaattorit näyttävät olevan aloittelemassa eSIM-laitteiden tukemista verkoissaan myös Suomessa. eSIM on laitteeseen kiinteästi integroitu SIM-kortti. Telia on jo kertonut tukevansa eSIMiä Samsungin uudessa Galaxy Watchissa.