OnePlus 13 esitellään laajemmin vuodenvaihteen jälkeen.
OnePlus on vahvistanut esittelevänsä OnePlus 13:n globaalisti tammikuussa 2025. OnePlus julkisti uuden huippupuhelimensa OnePlus 13:n jo 31. lokakuuta Kiinassa.
Samalla OnePlus vahvisti jo OnePlus 13:n olevan tulossa kansainvälisillekin markkinoille kolmena värivaihtoehtona – tummansinisenä (Midnight Ocean), mustana (Black Eclipse) ja valkoisena (Arctic Dawn).
OnePlussan mukaan tummansininen Midnight Ocean -väri on ensimmäinen älypuhelimissa, jossa on
mikrokuituvegaaninen nahka, joka on suunniteltu tuntumaan ylellisen pehmeältä ja välttämään
naarmuuntumista. Mustassa versiossa (Black Eclipse) puolestaan näkyy puolestaan hienostunut puupintaa jäljittelevä tekstuuri. Valkoisen Arctic Dawn -version pinta on miellyttävän sileä ja se hylkii
tehokkaasti sormenjälkiä, kertoo OnePlus.
Aiemman huhun mukaan OnePlus 13 saapuisi kansainvälisille markkinoille kahtena muistiversiona, jotka ovat 12+256 ja 16+512 gigatavua. Kiinassa OnePlus 13:sta on olemassa kolmaskin muistiversio 24 gigatavun RAM-käyttömuistilla ja 1 teratavun tallennusmuistilla, mutta sitä ei nähtävästi tulla julkaisemaan kansainvälisesti.
OnePlus toteaa, että OnePlus 13 yhdistää huippuluokan innovaatiot, nopean ja sulavan suorituskyvyn ja tekoälyn tyylikkääseen muotoiluun.
OnePlus 13:ssa on muun muassa 6,82 tuuman AMOLED-näyttö, 3168×1440 pikselin ja 1-120 hertsin AMOLED-näyttö, jonka kirkkaus yltää huipussaan 4 500 nitiin, Qualcommin viimeisin huippuluokan Spadragon 8 Elite -järjestelmäpiiri sekä entistä suurempi 6 000 milliampeeritunnin akku 100 watin langallisella ja 50 watin langattomalla pikalauksella.
Lisäksi OnePlus 13 tarjoaa 5. sukupolven Hasselblad-mobiilikamerakokoonpanon sisältäen 50 megapikselin pää-, ultralaajakulma- ja 3x-telekamerat. Videokuvaus onnistuu uudistuksena kaikilla takakameroilla 4K Dolby Vision -muodossa. Edessä on 32 megapikselin kamera.
Näytön luettavuutta kirkkaassa valossa OnePlus on parantanut lisäksi itse kehittämällään uudella RadiantView-teknologialla. Aqua Touch 2.0 -tekniikka puolestaan parantaa kosketusherkkyyttä havaitsemalla vesipisarat näytöllä ja säätämällä kosketusasetuksia niin, että puhelimen näyttöä voi käyttää sateessa tai märillä sormilla.
OnePlus 13 on myös ensimmäinen OnePlus-puhelin, joka on IP68/IP69 -luokiteltu. IP-luokituksen ensimmäinen numero kertoo pölysuojauksesta, ja 6 tarkoittaa totuttuun tapaan pölytiiviyttä. Toinen numero kertoo vedenkestävyydestä. Monista puhelimista tätä nykyä tuttu 8-luokitus merkitsee upotuskestävyyttä vähintään 30 minuutin ajaksi yli 1 metrin syvyyteen. 9-luokitus puolestaan merkitsee kestävyyttä voimakasta, korkean lämpötilan vesisuihkua vastaan.