OnePlus Nord N10 5G:n Android 11 -päivityksen jakelu käynnistyi

Nord N10 5G sai ensimmäisen ja viimeisen Android-versiopäivityksensä.

OnePlus on kertonut edullisemman hintaluokan Nord N10 5G -älypuhelinmallinsa Android 11:een perustuvan OxygenOS 11 -päivityksen jakelun alkamisesta, myös Euroopassa.

Android 11 -päivitystä on saatu odottaa Nord N10 5G:lle melko pitkään, sillä Google on jo pian julkaisemassa omalta osaltaan Android 12:n.

OnePlussan päivityslupauksen mukaisesti Android 11 -päivitys on myös jäämässä Nord N10 5G:n ainoaksi merkittäväksi käyttöjärjestelmäpäivitykseksi. OnePlus Nord N10 5G tuli markkinoille marraskuussa 2020 varustettuna Android 10:llä.

Uusi OxygenOS 11 muuttaa Android 11:n uudistusten lisäksi huomattavasti OnePlussan OxygenOS:n käyttöliittymän ulkoasua ja vie sitä vakio-Androidin kaltaisesta lähemmäksi esimerkiksi Samsungin One UI:ta.

Käyttöliittymässä on panostettu yhden käden käytettävyyteen alemmas sijoitetuilla käyttöliittymäelementeillä ja tuotu tumma tila helposti saataville.

Uudessa käyttöliittymätyylissä eri näkymissä otsikot ovat suurikokoisempia ja sisältö voi alkaa alempaa, samaan tapaan kuin aiemmin Samsungin One UI:ssa. Kokonaisuudessaan OnePlus uskoo, että OxygenOS 11:n muutokset sekä parantavat käyttötuntumaa että auttavat tarjoamaan käyttäjille enemmän tietoa yhdellä vilkaisulla.

Mukana OnePlus Nord N10 5G:n OxygenOS 11 -päivityksessä ovat mukana Androidin kesäkuun 2021 tietoturvakorjaukset. Muita uudistuksia on listattu alla.

Tuttuun tapaan päivityksen jakelu tapahtuu vaiheittain. Aluksi päivityksen saa vain pieni määrä käyttäjistä ennen jakelun laajenemista muutaman päivän sisällä, jos merkittäviä ongelmia ei ilmene.

OnePlus Nord N10 5G:n OxygenOS 11 -päivityksen uudistukset OnePlussan mukaan

  • Järjestelmä
    • Päivitetty OxygenOS 11 -versioon
    • Uusi visuaalinen design
    • Päivitetty Androidin kesäkuun 2021 tietoturvakorjaukset
  • Kamera
    • Päivitetty kameran käyttöliittymä ja optimoitu joidenkin toimintojen käyttöä helpommaksi
    • Lisätty HEVC-koodekki tehokkaampaan videoiden pakkaukseen ilman heikennystä laadussa
    • Uusi mahdollisuus jakaa kuva kolmannen osapuolen sovellukseen painamalla sitä esikatselussa
    • Uusi mahdollisuus aloittaa videokuvaus pitämällä laukaisinpainiketta painettuna ja vetämällä
    • Timelapse-kuvaustilassa tieto todellisesta kuvausajasta
  • Ympäristönäyttö
    • Insight-kellotyyli, joka on luotu yhdessä Parsons School of Designin kanssa ja muuttuu puhelimen käytön perusteella
    • Uusi Canvas-ominaisuus, joka luo aina päällä -näytölle ääriviivapiirroksen valitusta lukitusnäkymän taustakuvasta
  • Pelitila
    • Uudet asetukset ilmoituksille pelaamisen aikana
    • Uusi pikavastaustoiminto Instagramin ja WhatsAppin osalta pelatessa (tulee näkyviin pyyhkäisemällä alaspäin näytön yläkulmista pelattaessa)
    • Uusi virhekosketusten estotoiminto
  • Optimoitu tumma tila, mukaan lukien mahdollisuus ajastettuun vaihtoon vaalean tilan kanssa sekä pika-asetusvalinta