Uusi verkkokauppa Teknavi.com

Mobile World Congress -messut peruttu – järjestäjä taipui messujen kuivuessa kasaan koronaviruksen takia

Espanjan Barcelonassa 24.-27. helmikuuta pidettäväksi suunnitellut Mobile World Congress -messut on peruttu, vahvistaa messut järjestävä GSMA-järjestö.

GSMA:n toimitusjohtajan John Hoffmanin mukaan messujen järjestäminen on muuttunut ”mahdottomaksi” koronaviruksen aiheuttaman erikoistilanteen takia.

”Johtuen turvallisesta ja terveestä ympäristöstä Barcelonassa ja isäntämaassa tällä hetkellä, GSMA on perunut MWC Barcelona 2020:n, koska globaalit huolet liittyen koronaviruksen leviämiseen, matkustusongelmat ja muut olosuhteet ovat tehneet GSMA:lle mahdottomaksi järjestää tapahtumaa”, kommentoi Hoffman.

Monet näytteilleasettajat ehtivät kertoa viime päivien aikana jo omalta osaltaan vetäytymisestään messuilta. Näitä olivat muun muassa Nokia, HMD Global, Ericsson, Sony, LG, Intel, MediaTek, Amazon.com, Nvidia, Vivo, NTT Docomo, Vodafone, Orange, Deutsche Telekom, Sprint, AT&T, Cisco ja Facebook.

Messut olisivat kuivuneet kasaan siis, vaikkei järjestäjä GSMA niitä olisikaan perunut.

Vielä toistaiseksi ei tiedetä, miten esimerkiksi Xiaomi, Huawei ja Motorola uuteen tilanteeseen reagoivat. Vielä ennen messujen perumisilmoitusta niiden suunnitelmissa oli yhä omien julkistustilaisuuksiensa järjestäminen Barcelonassa sunnuntaina 23. helmikuuta.

Valmistajista Sonyn piti esitellä älypuhelinuutuuksia messuilla maanantaiaamuna 24. helmikuuta. Sony on vahvistanut julkistusten tapahtuvan nyt videolähetyksen kautta samana suunniteltuna ajankohtana.

Nokia-puhelinyhtiö HMD Global on kertonut ilmoittavansa uuden ajankohdan julkistuksilleen myöhemmin.

Mobile World Congress on perinteisesti ollut mobiilialan vuoden suurin tapahtuma. Vain alan ammattilaisille suunnatut messut ovat keränneet Barcelonaan yli 100 000 osallistujaa ja lähemmäs 3 000 näytteilleasettajaa, ja niiden yhteydessä on vuodesta toiseen nähty merkittäviä älypuhelin- ja muita julkistuksia.

Vahvistetun koronavirustartunnan on maailmassa saanut yli 40 000 ihmistä, käytännössä lähes kaikki Kiinassa, ja kuolemaan johtaneiden tapausten määrä on ylittänyt jo tuhannen rajan.

GSMA yritti aiemmin pelastaa messut rajoittamalla kiinalaisten osallistumista tapahtumaan vaatimalla kaikilta osallistujilta yli 14 päivän oleskelua Kiinan ulkopuolella välittömästi ennen messuille osallistumista.