Uusi verkkokauppa Teknavi.com

Maailmassa on käytössä 900 miljoonaa iPhonea – Apple kertoi useiden palvelujensa vahvasta kasvusta

Applen myöhään eilisiltana Suomen aikaa julkaiseman loppuvuoden tuloksen heikoksi kohdaksi tiedettiin jo alkuvuoden tulosvaroituksen perusteella iPhone-myynti.

Loppuvuonna Applen iPhone-myynnin liikevaihto laski 15 prosenttia vuotta aiempaan verrattuna, kun taas kaikkien muiden tuotteiden ja palveluiden yhteenlaskettu liikevaihto nousi samanaikaisesti 19 prosentilla.

Palveluliikevaihto on ollut pitkään Applen valopilkku, ja oli sitä yhä loppuvuonnakin. Palvelut-liikevaihto kasvoi 19 prosentilla ja ylsi jo 10,9 miljardiin dollariin.

Apple kertoikin tulosjulkaisunsa yhteydessä kattavasti useiden sen palvelujen kasvusta.

Palvelujen kasvun takana yhtenä tärkeänä tekijänä on jatkuvasti kasvava aktiivisten Apple-laitteiden määrä. Vaikka iPhone-myynti loppuvuodesta sakkasikin, on iPhone-käyttäjämäärä kuitenkin jatkanut vankassa kasvussa. Apple kertoi nyt ensi kertaa ikinä aktiivisessa käytössä olevien iPhone-puhelinten lukumäärästä, joka on noussut 900 miljoonaan. Määrä on kasvanut vuodessa 75 miljoonalla iPhonella, noin 9 prosentilla. Yhteensä Apple-laitteita iOS-, watchOS-, macOS- tai tvOS-käyttöjärjestelmällä on aktiivisessa käytössä 1,4 miljardia.

Applen palvelut kasvavat myös, kun asiakkaat yhä useammin jostakin palvelusta maksavat.

Palveluliikevaihdosta merkittävin osa on Applen osuutta App Storen kautta tehdyistä sovellusostoista. Apple ottaa itselleen näistä 30 prosentin osuuden, paitsi yli vuoden jatkuneista tilauksista 15 prosenttia.

Ainakin yksi maksullinen Apple-palvelu- tai App Store -tilaus on nyt jo 360 miljoonalla käyttäjällä.

Applen omista tilauspalveluista Apple Music -musiikkipalvelu on kasvanut nyt 50 miljoonaan maksavaan tilaajaan, jossa on kasvua puolessa vuodessa 10 miljoonaa käyttäjää kesällä viimeksi ilmoitetusta 40 miljoonasta tilaajasta.

iCloud-pilvipalvelun tallennustilausten liikevaihdon Apple kertoi kasvaneen yli 40 prosenttia.

Apple Pay -maksuja loka-joulukuussa tehtiin nyt 1,8 miljardia kappaletta. Määrä on tuplaantunut vuotta aiemmasta. Näistäkin maksuista Apple saa pankkien tekemien sopimusten perusteella pienen osuuden itselleen.

Lisäksi Apple kertoi Apple News -palvelun käyttäjämäärän nousseen 85 miljoonaan. Apple News on ollut vasta saatavilla Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa ja Australiassa.

Applen raportoinnissa on loka-joulukuun neljänneksestä alkaen säädöksistä johtuen tapahtunut myös muutos, jonka myötä pieni osa Apple-laitteiden myyntihinnasta raportoidaan jatkossa osana palveluliikevaihtoa. Tämä koostuu laitteiden sisältyvien ilmaisten palvelujen, kuten Kartat, Siri ja ilmainen iCloud-tallennustila, laskennallisesta arvosta. Aiemmin näille laskettua osuutta myyntihinnasta jaksotettiin laitteiden liikevaihtoon.

Vaikka Applen palvelut kasvoivat loka-joulukuussa 19 prosentilla, on kasvu hidastunut edeltävän neljänneksen 27 prosentista. Applen mukaan edellä mainittu raportointimuutos kattaa hidastumisesta noin kolmanneksen. Lisäksi vastatuulta on tullut myös valuuttakurssivaikutuksesta sekä Kiinan tauosta uusien pelien hyväksymisessä markkinoille.

Tänä vuonna Apple aikoo jatkaa kasvua palveluissa esittelemällä uusia. Raportoidusti tulossa ovat ainakin oma alkuperäissisältöjä sisältävä videotilauspalvelu sekä maksullinen Apple News -tilaus, jolla saisi pääsyn useiden eri medioiden sisältöön.