Instagram kertoo nyt milloin kaverit käyttävät palvelua

Instagram on jälleen saamassa uuden ominaisuuden, kerrotaan sovelluksen blogissa. Tämänkertainen uudistus näyttää, ketkä Instagram-kontakteista ovat tietyllä hetkellä paikalla.

Ominaisuus toimii samalla periaatteella kuin Facebook Messengerissä. Tutut, joiden kanssa on jutellut Instagramin Direct-viestien avulla sekä omat seuraajat saavat jatkossa profiilikuvakkeensa oikeaan alakulmaan vihreän kuvakkeen kertomaan paikalla olosta. Ominaisuuden voi myös halutessaan laittaa pois päältä asetusten kautta.

Vihreä piste kertoo aktiivisista kontakteista Facebook Messengerin tavoin.
Vihreä piste kertoo aktiivisista kontakteista Facebook Messengerin tavoin.

Instagramilla on kaksi tavoitetta uudistuksen suhteen. Ensinnäkin, sen toivotaan kannustavan reaaliaikaiseen keskusteluun Direct-viestien avulla, mutta toisaalta myös auttamaan mielenkiintoisen sisällön jakamista kavereiden kesken. Lisäksi uudistus saattaa sitouttaa sovelluksen käyttöön aiempaa paremmin, kun mahdolliset keskustelukumppanit ovat jatkuvasti näkyvillä.

Instagramin tuorein ominaisuus tulee saataville lähipäivinä. Sen saa käyttöönsä päivittämällä sovelluksen.