Huawei vahvisti: taittuvanäyttöisen Mate X -älypuhelimen myyntiintulo viivästyy syyskuuhun

Huawei on vahvistanut sen taittuvanäyttöisen Mate X -älypuhelimen myyntiintulon viivästyvän. Laitteen lanseerauksen suunnitellaan tapahtuvan nyt syyskuussa.

Aiemmin Huawei oli hieman ympäripyöreästi kertonut laitteen myyntiintulon tapahtuvan vuoden puolivälin jälkeen. Tämän oli kuitenkin yleisesti tulkittu tarkoittavan saapumista kauppoihin kesällä, mahdollisesti jo kesäkuun aikana.

Huawein edustaja vahvisti uuden aikataulun CNBC:lle.

Huawei Mate X julkistettiin helmikuun lopulla Barcelonassa Mobile World Congress -messujen yhteydessä, muutamia päiviä Samsungin taittuvanäyttöisen Galaxy Foldin julkistamisen jälkeen. Galaxy Foldin piti tulla myyntiin jo huhti-toukokuun taitteessa, mutta Samsung joutui perumaan suunnitelmansa viime hetkellä laitteen näytön rikkouduttua useilla laitetta testanneilla toimittajilla vain päivän parin käytön jälkeen. Samsung ei ole sittemmin vielä kertonut uutta suunniteltua myyntiintulopäivää Galaxy Foldille.

Huawein edustajan mukaan Mate X:n myyntiintulo viivästyy Huawein tehdessä lisätestausta operaattoreiden kanssa ympäri maailman sekä varmistaessaan sovelluskehittäjien kanssa sovellusten toimivan laitteessa taittuvan näytön eri tiloissa.

Lisäksi Huawei haluaa nyt olla ”varovaisempi” laitteensa kanssa Samsungin kokemien ongelmien jälkeen. ”Me emme halua julkaista tuotetta, joka tuhoaa maineemme”, kommentoi Huawein edustaja.

Luonnollisesti Huawein suunnitelmiin vaikuttaa myös yleinen laajempi tilanne yhtiön toiminnan suhteen Yhdysvaltojen asetettua sen kieltolistalle. Tämän on raportoitu koskevan erityisesti Mate X:n osalta sen näytön päälikerroksessa käytettyä materiaalia, jonka oli tarkoitus olla yhdysvaltalaisen 3M-yhtiön valmistamaa.

Huawein edustajan mukaan Mate X:ssä on mahdollista käyttää vielä Googlen palveluilla varustettua Android-käyttöjärjestelmää, koska laite esiteltiin ennen Yhdysvaltojen päätöksiä.