Huawei julkaisi AppGallery-visionsa – tavoittelee paikkaa kolmantena suurena sovelluskauppana

Huawei on järjestämässään julkistustilaisuudessa kertonut myös suunnitelmastaan AppGallery-sovelluskauppansa varalle. Kiinalaisyhtiön tavoitteena on tehdä AppGallerysta kolmas suuri sovelluskauppa.

Huawein uusimmissa älypuhelimissa ei ole enää Googlen palveluita, joten myös Google Play -sovelluskauppa loistaa poissaolollaan. Puhelimet sisältävät kuitenkin Huawein oman kaupan, AppGalleryn, joka on nyt saatavilla yli 170 maassa. Huawein mukaan kaupalla on noin 400 miljoonaa aktiivikäyttäjää kuukausittain, ja tavoite onkin, että kauppa nousisi tulevaisuudessa kolmanneksi suureksi sovelluskaupaksi.

AppGalleryn valikoima laajenee Huawein mukaan jatkuvasti. Kaupassa on 18 eri kategoriaa ja kattava hakutoiminto, minkä lisäksi käytettävissä on erityinen toivelista (Wishlist). Mikäli käyttäjän kaipaamaa sovellusta ei vielä ole saatavilla, voi sen nimisen ohjelman lisätä toivelistalleen, jolloin sovelluskauppa ilmoittaa, kun vastaava sovellus aikanaan ilmestyy valikoimiin.

Quick Apps -pikasovellukset ovat AppGalleryn erikoisuus.
Quick Apps -pikasovellukset ovat AppGalleryn erikoisuus.

Huawein mukaan käyttäjien yksityisyys ja tietoturva ovat avainasioita AppGallery-kauppaa kehitettäessä. Kaupassa julkaistavat sovellukset tukevat myös Huawein HiAI-tekoälyä, joka parantaa sovellusten toimintaa Huawein omilla laitteilla. Esimerkiksi tekstintunnistus toimii HiAI:n ansiosta paremmin, Huawei lupailee.

AppGalleryn ässä hihassa ovat Quick Apps -pikasovellukset, jotka tarjoavat natiivisovellusten käyttötuntuman vieden kuitenkin huomattavasti vähemmän tilaa. Quick Apps -sovellukset toteutetaan HTML5-teknologian avulla, joten käytännössä ne toiminevat verkkosivujen tavoin. Huawein mukaan näin toteutetut sovellukset vievät vain murto-osan perinteisten sovellusten vaatimasta tilasta, joten esimerkiksi gigatavuun mahtuisi 2 000 Quick Apps -sovellusta vain noin 20 perinteisen sovelluksen sijaan.

Tällä hetkellä Quick Apps -sovelluksia on käytössä noin 350 miljoonassa Huawei-älypuhelimessa. Maailmanlaajuisesti sovelluksia on toistaiseksi saatavilla noin 1 700, mutta määrä kasvaa jatkuvasti.